Arvio Kari Kärkiluoma Radical P-galleriassa - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Näyttely kutsuu näkökulmankeikauttajia

Kari Kärkiluoman rinnakkaistodellisuudessa ”R”-teos on yhtä kuin P+sideharso.

7.10.2019 13:27

Kuvataide

Radical. Kari Kärkiluoma P-galleriassa 13. lokakuuta saakka.

Ajatuksena mieltäni kutkuttaa gallerianäyttely, jossa ei ole ainuttakaan taideartefaktia, ja josta kirjoitettaisiin arvio ainoastaan teosnimiin tukeutuen. Kuvataidekatselmus vailla kuvallisuutta kuulostaisi hyvinkin Tove Janssonin Näkymättömän lapsen ja satuklassikko Alastoman keisarin absurdilta ristisiitokselta — ja jokaisen itse kuviteltava taide juuri siksi näkemisen arvoiselta.

P-gallerian Radical-näyttelyssä Kari Kärkiluoman käsitteellinen maailma on samanaikaisesti näkymätön ja näkyvä, yhtä aikaa aineeton ja konkreettinen. Taiteilijan raaka-aineiksi kelpaavat niin puunoksat kuin teippirullankin kaistale, siinä missä tyhjät seinät vapauttavat energiaa ajattelulle. Kaikkea ei katsojalle näytetä, vaan osallistetaan luomaan omia, mielensisäisiä teoksia.

Kari Kärkiluoma: Pakki

Näkökulma on näkyvissä töissä nyrjäytetty lapsenkasvuiseksi, oikealla tavalla pelkistetyksi. Symbolimaailman sisäinen logiikka ilakoi huippuunsa viritettynä, kuten taiteilijan jo käsitteeksi itsessään muodostuneissa kesänäyttelyissä.

Kolmentoista teoksen kokonaisuus tuo mieleen pareidolian — taipumuksen nähdä kasvoja niin luonnonilmiöissä kuin esineissäkin. Keskeistä Kärkiluomaa on rouheana ilmenevä ready-made–arjen materiasta tuotettu minimalisimi, kirjaimilla leikittely ja katsojan tietoisuuden tasojen testaaminen.

Taiteilijan opastamana palataan ajattelussa perustilanteeseen, joissa viestintä kristallisoituu yksiselitteisiksi koodeiksi ja A-tikkaisiin ripustetusta hulavanteesta voi hahmottua esiin anarkiaa kuvaava symboli.

Paikallisradikaalin pieniin eleisiin perustuva epänäyttelymäinen ajatushautomo onkin paitsi paikka pysähtymiselle, myös toisinnäkemiseen sysäävä joustavuusharjoitus. Kyse on lopulta yksinkertaisesta, mutta radikaalilla tavalla mullistavasta tavasta haluta nähdä totuttu muulla tavoin.

Tie ulos maallista olemassaoloamme orjuuttavista kriiseistä ratkaistaan mielen joustavuuden ja mielikuvituksellisten yksilöiden avulla. Näkökulmankeikauttajia tämä maailma tarvitsee mitä kipeimmin. Käy katsomassa ja kuvittele itse!

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: