Vuonna 1939 osa Suomen johtajista odotti sotilaallista apua Ruotsista – Neuvostoliiton hyökättyä Suomi jäi yksin, ja Ruotsi-suhteeseen tuli katkera sävy - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Vuonna 1939 osa Suomen johtajista odotti sotilaallista apua Ruotsista – Neuvostoliiton hyökättyä Suomi jäi yksin, ja Ruotsi-suhteeseen tuli katkera sävy

Mikko Majander käsittelee teoksessaan oivaltavasti katkeruutta Suomessa vuonna 1939, kun ei tahdottu ymmärtää, ettei Ruotsi ollut sitoutunut Suomen puolustukseen.

13.10.2020 16:53

Kirjat

Mikko Majander: Komplekseja, kilpailua ja kumppanuutta Suomen ja Ruotsin suhteissa. Siltala 2020. 270 sivua.

Suomen ja Ruotsin keskinäiset suhteet ovat aina olleet erikoislaatuiset. Oltuaan ensin 700 vuotta yhtä ja samaa valtakuntaa ne erkaantuivat toisistaan, kun Haminan rauhansopimus 1809 siirsi Suomen osaksi Venäjän keisarikuntaa autonomisena suuriruhtinaskuntana. Mutta Ruotsin lait, ruotsin kieli ja ruotsalaisuus muissa muodoissa säilyivät Suomessa.

Suomen itsenäistyttyä 1917 sen suhde läntiseen naapuriin kehittyi suotuisasti ilman kohtalokkaampia riitoja, vaikka ongelmiakin esiintyi. Naapureille tyypillisiä rajariitoja ei mailla ollut, ellei oteta huomioon Ahvenanmaata, jonka Kansainliitto lopulta 1921 katsoi kuuluvan Suomelle.

Dosentti Mikko Majander on Suomen uudemman historian pätevä asiantuntija, jonka tutkimukset ovat ansiokkaasti valottaneet myös eri ajanjaksojen kansainvälisiä ulottuvuuksia.

Suomi omaksui ulkopolitiikassaan 1935 niin sanotun pohjoismaisen suuntauksen, jonka uskottiin lisäävän turvallisuutta kiristyvässä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Minkäänlaisia avunantovelvoitteita suuntaus ei kuitenkaan tuonut mukanaan. Joka tapauksessa Suomi pyrki lähentymään Ruotsia, jonka ulkoministeri Rickhard Sandler osoitti erityistä sympatiaa Suomea kohtaan, oppi jopa kohtalaisesti suomen kieltäkin.

Kun Neuvostoliitto syksyllä 1939 alkoi esittää Suomelle aluevaatimuksia, Suomen poliittinen johto, erityisesti ulkoministeri Eljas Erkko uskoi Ruotsin sotilaalliseen apuun, jos tilanne kärjistyisi. Mannerheim ja Paasikivi eivät uskoneet. Ja niinpä Neuvostoliiton hyökättyä Suomi oli yksin. Ulkoministeri Sandler erosi Ruotsin hallituksesta. Vapaaehtoisia Ruotsista kyllä tuli ja paljon muuta apua.

Majander käsittelee oivaltavasti katkeruutta, jota Ruotsin passiivisuus Suomessa aiheutti. Suomessa ei tahdottu tajuta sitä, että Ruotsi ei ollut sitoutunut Suomen puolustukseen.

Seuraavassa vaiheessa Suomi turvautuikin Saksaan, mistä Ruotsissa ei oikein pidetty. Mutta Ruotsi oli avuksi, kun Suomi myöhemmin pyrki eroon Saksasta, joka oli häviämässä suursodan.

Kylmän sodan pitkinä vuosina Ruotsi säilytti puolueettomuutensa, mikä vaikutti edullisesti omaa puolueettomuuspolitiikkaansa korostavan Suomen asemaan.

Keskeisen osan Majanderin kirjassa muodostaa Suomen ja Ruotsin pyrkimykset Euroopan Yhteisön jäseneksi. Toistuvien epäluulojen sävyttämä tie oli kivinen ja yllätyksiäkin sattui, mutta loppu oli onnellinen: Samanaikaisesti maat jättivät tuloksiin johtaneet jäsenyysanomuksensa.

Majanderin kirjaa ryydittävät henkilöluonnehdinnat, jotka pitävät lukijan vireänä. Esimerkiksi Paavo Lipponen saa monipuolisen käsittelyn. Mielenkiintoista on Lipposen syvällinen historiantuntemus, joka vaikutti hänen ratkaisuihinsa. Esitelmissään muun muassa Tukholmassa hän palautti hiukan varjoon jääneen Väinö Tannerin yleisempään tietoisuuteen. Majander ei ole huomannut, että Lipponen paljasti Porissa tiettävästi ainoan Helsingin ulkopuolella olevan Tannerin muistomerkin.

Majanderin erinomaisella tyylillä kirjoitettua kirjaa voi suositella jokaiselle, joka on kiinnostunut siitä, mitä vaiheita Suomen ja Ruotsin tämän päivän itsestään selviltä tuntuvilla hyvillä suhteilla on takanaan.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: