Musiikki

Väriä syksyyn. Jukka Iisakkila, kapellimestari, Vilja Riutamaa, sopraano. Pori Sinfonietta Promenadisalissa 1.11.

Patarummut aloittavat Jukka-Pekka Lehdon Aerobisen fanfaarin. Ollaan jännitteisessä tilassa, jossa jousten salaperäiseen harmoniaan ilmestyvät vähitellen puhallinten repliikit.

Alku enteilee toiminnallisempaa jaksoa. Se saadaankin: trumpetisti soittaa fanfaaria jousten tarttuvan kompin säestyksellä. Tommi Kolusella oli trumpettinsa kanssa hyvä ilta muutenkin kuin tässä.

Patarummut vievät jälleen alun tunnelmaan, ja korvaan tarttuva fanfaariaihekin kuullaan lopussa uudelleen tiheämmältä tuntuvan orkesterin kanssa.

Lehdon teos jaksoi kannatella kuulijaa.

Mozartin aariat Voi avete un cor fedele ja Pupille amate tuntuivat jäävän pintaraapaisuiksi johtuen orkesterin jotensakin laiskanpulskeasta otteesta. Sopraano Vilja Riutamaalla vaikutti olevan näkemystä aarioiden luonteesta, ja hänen ihanasti toimivan äänensä kanssa olisi toivonut tarkemmin nyansoitua orkesterisointia.

Pēteris Vasksin jousille säveltämän Cantabilen sävelkieli vei kuulijan välittömästi tuonpuoleiselta vaikuttavaan olotilaan.

Voi vain ihmetellä, miten paljolti urkupisteiden varaan rakentuva ja jopa paikallaan pysyvältäkin vaikuttava musiikki jaksaa säilyttää kiinnostuksen herättävän muuntelukykynsä. Kaikilta säveltäjiltä tällainen ei onnistu.

Vasksin Cantabile puhdisti ilman siten, että sen jälkeen kuultu Mozartin aaria Schon lacht der holde Frühling oli aikaisempia aarioita raikkaampi.

Saattaa olla, että vaikutelma johtui osittain säveltäjän keinovarojen kehittymisestäkin. Olihan tämä kolmas aaria huomattavasti myöhäisempää Mozartin tuotantoa. Jälleen saatiin joka tapauksessa ihailla Riutamaan miellyttävänsävyistä koloratuurilaulantaa.

Moni-ilmeisen ohjelmiston kruunasi Arthur Honeggerin yhtaikaa leikkisä ja vakava neljäs sinfonia. Tärkeä havainto oli orkesterin riveissä soittavien puhaltajien loistokkuus.