Mitä itää?
Mohammed Ali Hasson, Maire Karuvuori, Mikael Korkee, Markus Luiro, Hanna Luukkonen, Angelica Meusel, Teemu Mäki, Irma Optimisti, Marja Sarja, Katriina Sjöblom, Sanni Sundvall.
Kolme nuorta, kaunista porilaismiestä kertoo videolla elämästään. He ovat tulleet muutama vuosi sitten Liinaharjan vastaanottokeskukseen ja antaneet aiemminkin haastatteluja, joten he alkavat jo tuntua tutuilta.
Missä ovat pakolaisnaiset? Miksei heitä kuvata?
Teemu Mäki (s. 1967) kysyy miehiltä ihan tavallisia kysymyksiä siitä, milloin, miten ja miksi saavuit ja millaista Suomessa on. Haastateltavat vastailevat korostetun kohteliaasti kuin Ninni, näkymätön lapsi Tove Janssonin (1914–2001) tarinassa.
Viereisellä videoruudulla ei kuulu diplomatiaa. Muukalaisvihaajat syyttävät pakolaisia pelkureiksi ja tekevät samalla itse kaikkensa lietsoakseen uutta pelkoa: Meitä luotettavia ja kunniallisia suomalaisia uhkaavat konkurssi, sota ja kuolema.
Lattialla seisoo rykelmä kipsattuja kinttuja, lasten, naisten ja miesten erikokoisia jalkapareja varpaista polveen asti. Ne asettuvat ahtaalle kuin ruuhkassa tai turvaa hakien.
Hanna Luukkosen ja Katriina Sjöblomin yhteisötaiteellisissa työpajoissa tehtiin kipsivaloksia jaloista.
Jalat on muovattu yhteisöllisesti. Ihmiset kietoivat kipsisiteitä omiin ja toistensa sääriin. Avojalat kertovat kuljetusta matkasta ja kärsivällisestä odottamisesta. Kipsi liittyy hoivaan, särkyneen luun korjaamiseen.
"Minä näen hänen säärensä! Muistan Muumipeikon huudahduksen", kun näkymätön Ninni alkoi rohkaistua.
Yhteisötaidetta kyseenalaistetaan toisinaan siitä, etteivät lopputulokset yllä teoksellisesti kiinnostavalle tasolle. Se riski selätetään tässä näyttelyssä rempseästi. Yhteisöllisyys ja ammattitaide risteytetään ja esitetään joukkona keskeneräisyyksiä, luonnoksia ja taidetekoja.
Irma Optimistin (s. 1952) esitystaltioinnissa performanssitaiteilija kerii auki sinisen planeetan, irvailee sätkynukkemaisille vallan eleille ja heijastaa seinälle pakolaislukuja.
Lopuksi hän riepottelee ruusuja, joiden punaiset terälehdet satavat kipsivarpaille. Näen teoksessa puolueiden ja rakenteiden neuvottomuutta uudessa maailmassa.
Poriginalin edellisessä näyttelyssä pakolaisuutta käsiteltiin käsi-installaatiolla, joka jäi kovin ulkokohtaiseksi. Nyt etäisyys kuroutuu harppauksin.
Lisää malttia ja lähestymisaikaa vielä tarvitaan, että Liinaharjan naisetkin antavat itsensä näkyä ja kuulua. Ehkä sitä on luvassa jo lauantaina, kun Poriginalissa vietetään Lähi-Idän ravintolapäivää.
Irma Optimisti: Passport on the border, performanssi avajaisissa 29.6.2018. Näyttelyssä on esillä esityksen videotaltiointi.
La 7.7. kello 12–17 Pop-up Lähi-Itä-ravintolapäivä. Ruokaa Arabiasta ja Persiasta 5e per annos.
Su 8.7. kello 14 alkaen Sanni Sundvallin runoja ja Mikael Korkeen esitys/tilateos sekä yhteisperformanssi.
