Uusi levy tiskiin ja taas mennään: No Second Thought lataa tylyä satakuntalaista hardcorea Euroopan lavoille - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Uusi levy tiskiin ja taas mennään: No Second Thought lataa tylyä satakuntalaista hardcorea Euroopan lavoille

No Second Thought treenaa levynjulkaisukeikan settiä tiukkaan kuntoon. Vasemmalta oikealle: Kari, Tero, Rami, Sebastian, Vili.

24.8.2017 9:00

Hieman yli sata keikkaa Suomessa. Lähes sata keikkaa muualla Euroopassa, yhdessätoista eri maassa.

Hardcore-punkia ja metallia yhdistelevä porilais-harjavaltalainen No Second Thought on kiertänyt ahkerasti vuonna 2009 alkaneella urallaan.

Nyt yhtyeeltä ilmestyy simppelisti bändin nimeä kantava kolmas kokopitkä levy, ja retkue on taas valmiina suuntaamaan niin kotimaan kuin ulkomaiden lavoille. Syksyn aikana kutsuvat Saksa, Belgia, Viro ja Latvia.

–Viisi haisevaa jätkää ahtautuu pakettiautoon, jossa myös nukutaan, naurahtaa yhtyeen rumpali ja pääasiallinen puuhamies Tero.

No Second Thought on päässyt maistamaan myös toisenlaista kiertuetodellisuutta. Vuonna 2014 yhtye teki 21 keikkaa kolmessa viikossa suuntanaan Saksa, Itävalta, Sveitsi, Ranska ja Tanska.

–Se oli neljän bändin kiertue, ja kiersimme isolla nightlinerilla. Aamupala tuotiin suoraan pöytään, ja kaikki oli järjestetty viimeisen päälle, Tero kertoo.

–Vaikka keikkatahti oli kova, se oli helpoin kiertueemme, kiteyttää vokalisti Rami.

Miten nuori yhtye sai jalansijaa ulkomailla jo ensimmäisinä vuosinaan?

Vastaus löytyy maailmanlaajuisesta hardcore-skenestä, jossa eri maiden innokkaat ja ahkerat tee se itse -toimijat muodostavat tiiviin kontaktiverkoston.

Tero on jo ennen No Second Thought -yhtyettä järjestänyt aktiivisesti keikkoja. Samalla hän on tutustunut alan bändeihin ja ihmisiin eri maailmankolkissa. Nämä yhteydet ovat saatelleet No Second Thoughtia Euroopan lavoille.

–Tietysti toivoisin, että myös omalla musiikillamme on ollut asian kanssa jotain tekemistä, Tero hymyilee.

Huippuhetkeksi tähänastisista keikkakokemuksista Tero ja Rami mainitsevat Belgiassa järjestettävän Ieperfestin, jonka tunnelma ja bändikattaus ovat hardcoren ja hardcoreen kallellaan olevan metallimusiikin osalta Euroopan kärkeä.

Myös Espanjan kiertueen ilmapiiri on jäänyt kaksikolle mieleen erityisen positiivisena.

–Espanjassa porukka käy keikoilla, oli päivä mikä tahansa. Maanantai-iltana tupa tuli enemmän täyteen kuin Porissa lauantaina. Arkikeikat saattavat alkaa siellä seitsemältä, joten töissä käyvä jengi pääsee ajoissa nukkumaan.

Keikkauransa kohokohdiksi musikantit nimeävät myös kotikontujen festivaalit, Karmarockin ja Porisperen.

Euroopan ulkopuolelle yhtye ei ole vielä ennättänyt, mutta kysyntää on riittänyt monesta suunnasta. Keikkapyyntöjä on tullut erityisen paljon ehkä hieman yllättäen Malesiasta ja Indonesiasta, joissa hardcore- ja punk-kulttuuri on verrattain nuorta.

–Olisihan se hienoa tehdä Aasian rundi, Tero tuumaa.

Uuden levyn julkaisukeikka on kuitenkin kotoisasti Porin Baarikaapissa.

–Porin keikat jännittävät kaikkein eniten. Yleisössä on paljon tuttuja naamoja, ja porilaiset ovat tunnetusti kriittistä väkeä, kaksikko tunnustaa.

Rumpali Tero on todellinen vanhan koulukunnan do it yourself -puurtaja.

–Kun teimme uutta levyä, oma henkilökohtainen elämäni jäi tyystin sivuun. Tein kaksi musavideota, suunnittelin kansia, paitoja, kaikkea mahdollista.

Teron vastuualue ulottui levyn tuottamiseen ja tällä kertaa jopa sanoitusten laatimiseen. Aiemmin lyriikat kirjoittanutta Ramia pitivät kiireisenä koulu, työt ja kaksilapsinen perhe.

Osassa kappaleista on yhteiskunnallinen kärki, kuten tylysti nimetyssä Fuck You... Whateverissä.

–Se käsittelee päättäjien sokeutta ja rahanhimoa, Tero selittää.

–Raha menee rahan luokse, Rami täydentää.

Levyn kantavana teemana kulkevat kuitenkin rikokset ja etenkin murhat. Tero päätti napata aiheet tosielämästä ja lähiseudulta sen sijaan, että olisi keksinyt murhatarinoita.

Esimerkiksi Mason kertoo vuonna 1960 tapahtuneesta Kokemäen uunisurmasta. Osa kappaleista pohjautuu sen verran tuoreisiin henkirikoksiin, että nimet jätetään mainitsematta.

–Kyllä sieltä asiaan perehtynyt kuulija pystyy plokkaamaan, mistä tapauksista on kyse, sanoittaja hymähtää.

Lyriikat ovat siis tylyjä ja musiikki aggressiivista. Miten näin mukavan oloisilta herrasmiehiltä irtoaa näin raskasta tavaraa?

–Emme me ole tietoisesti päättäneet yhtyeen linjasta, vaan tällaista musiikkia meiltä vain luonnostaan tulee. Uusi levy avautuu kuitenkin mielestämme moneen suuntaan, ja onpa siellä jopa aiempaa enemmän melodiaa mukana. Eteenpäin on menty.

No Second Thought -yhtyeen levynjulkaisukeikka lauantaina 26.8. Porin Baarikaapissa.

Katso yhtyeen kiertuedokumentti Espanjasta.

Satakuntalaisyhtye kohtaa yleisönsä Hollannissa.

No Second Thought

Harjavaltalais-porilainen No Second Thought -yhtye perustettiin vuonna 2009.

Yhtyeen debyyttialbumi Against The Odds julkaistiin vuonna 2012.

Jatkoa seurasi vuonna 2014 Dead Giveaway Mental Breakdown -levyn ilmestyessä.

Yhtyeen kolmas kokopitkä No Second Thought ilmestyy 26.8. Bullrush Recordsin julkaisemana.

Yhtye operoi hardcore-punkin ja synkän metallin välimaastossa.

Se on kiertänyt niin Suomessa kuin muualla Euroopassa yhteensä noin kahdensadan keikan verran.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: