"Onko tämä kamala alue tarkoitettu ihmisille ja miten tästä selviää?" Porilaiskanttori Guido Kriik muistelee nuoruuttaan Gulagin vankileirillä ja Neuvosto-Virossa - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

"Onko tämä kamala alue tarkoitettu ihmisille ja miten tästä selviää?" Porilaiskanttori Guido Kriik muistelee nuoruuttaan Gulagin vankileirillä ja Neuvosto-Virossa

Kanttori Guido Kriik halitsee pianon ja urkujen lisäksi myös haitarin ja pasuunan soiton. Työssään hän pääasiassa johtaa kuoroja.

15.5.2017 18:00

Guido Kriik kasvoi 1960-luvun Tallinnassa, Neuvosto-Virossa. Hän muistelee lapsuuttaan turvallisena ja rauhallisena. Mutta oli myös se toinen todellisuus.

Kotitalo kaupungin laitamilla oli pitkälti omavarainen kanoineen, vihannestarhoineen ja kirsikkapuineen. Yhdeksänvuotias Guido lauloi Eri Klasin johtamassa Tallinnan poikakuorossa.

Jo lapset ymmärsivät kuitenkin Neuvostoliiton kaksijakoisen henkisen ilmapiirin. Oli asioita, joista sai puhua vain kotona. Koulussa ja työpaikoilla sanoja piti varoa.

–Se kehitti ihmisille jonkinlaisen kaksoisidentiteetin tai paksun kuoren. Virallinen kommunismin ideaali oli kaukana arkielämästä, Kriik sanoo.

Koulussa opettaja lupaili, että kommunismin ideaali saavutetaan viiden tai ehkä kymmenen vuoden päästä, sitten kaikki olisivat tasavertaisia. Mutta aina jokin ryhmä oli vielä tasa-arvoisempi ja sai nauttia erikoiskaupoista tuontitavaroineen.

Murrosiässä Kriik alkoi ymmärtää, miten epäoikeudenmukainen järjestelmä oli. Teinipoikien puheet liikkuivat kielletyllä alueella: Olisiko Viron itsenäistyminen jonain päivänä mahdollista? Toisaalta Neuvostoliitto näytti järkähtämättömältä mahdilta.

Neuvostojärjestelmässä oli Kriikin mielestä hyviäkin puolia. Kukaan ei päässyt syrjäytymään. Alkoholistitkin pakotettiin joka aamu töihin, ja alaikäisten rötöksiin puututtiin ankarasti.

Kriikin henkireikä Neuvosto-Virossa oli kirkko ja hengellinen musiikki.

–Se antoi vastapainon. Jos elämä olisi jäänyt virallisen ideologian varaan, se olisi ollut aika kurjaa ja yksipuolista.

15-vuotiaana Kriik löysi kirkon kellarin kaapista vanhan pasuunan ja ihastui sen ääneen. Hän alkoi aavistaa, että musiikista saattaisi tulla ammatti. Hän harjoitteli hullun lailla ja pääsi opiskelemaan arvostettuun Georg Ots -opistoon.

Pian hän soitti Viron Radion orkesterissa ja vanhan musiikin Hortus Musicus -yhtyeessä.

Hortus Musicus -yhtyeessä hän pääsi soittamaan hengellistä musiikkia ja matkustamaan. Uskonnollisen musiikin esittäminen oli 1980-luvun Neuvostoliitossa pitkälti kiellettyä, mutta Hortus Musicus hyväksyttiin, koska se esitti keskiajan ja renessanssin musiikkia saksaksi ja latinaksi.

Virossa säveltäjät joutuivat säveltämään kirkollista kuoromusiikkia pöytälaatikkoon, kun sitä ei saanut juuri esittää.

Tilanne ei sentään enää ollut yhtä paha kuin Neuvostoliitossa Stalinin aikoina, jolloin kiellettyä oli myös jazz-musiikki. Sitä vastustettiin iskulauseella: "Tänään soitat saksofonia – huomenna murhaat ihmisen".

Mustana marraskuun päivänä 11.11.1983 poliisiauto haki Kriikin kotoa armeijaan. Konserttikiertueella ollut Kriik ei vastannut kutsuntakirjeisiin, joten hänet heitettiin poliisiauton takapenkille ja kuljetettiin Tallinnan Vanhan kaupungin kasarmeille.

Siellä hän odotti viikon verran tietoa kohtalostaan peläten joutuvansa Afganistaniin sotimaan.

Rintaman sijaan Kriik vietiin Gulagin vankileirialueelle. Hänet oli värvätty soittajaksi armeijan sotilasorkesteriin.

– Junamatka kesti kolme päivää. Kun tulimme perille näin enemmän piikkilanka-aitoja kuin koskaan missään. Alue näytti kuin New Yorkilta valaistuna – mutta täytettynä piikkilangalla. Mieleeni tuli myös Auschwitz. Mietin, onko tämä kamala alue tarkoitettu ihmisille, ja miten tästä selviää, Kriik muistelee.

Alueella toimi tuolloin noin viisikymmentä vankileiriä, joilla oli poliittisia vankeja sekaisin rikollisten kanssa. Siellä vietetty aika todisti Kriikille, että ihminen tottuu kaikkeen.

–Armeijassa ihminen on täysin riisuttu: päällä on valtion vaatteet, ei ole mitään tavaroita, olet kuin valkoinen paperi. Vankilasta puhumattakaan. On mielenkiintoista huomata, mitä silloin jää. Koin silloin hyvin voimakkaasti sielun voiman, uskon ja rukouksen. Vastaavaa ei pysty kokemaan kaikkien tavaroiden, virikkeiden ja ystävien keskellä, kun kaikki on hyvin, Kriik sanoo.

Hän oli hiljattain liittynyt seurakuntaan ja puhui eräälle vangille uskostaan. Upseeri sai kuulla asiasta, suuttui ja nuhteli, ettei saa levittää uskonnollista propagandaa.

Kriik oli vakuuttunut, että vankilassa jos missä tarvittiin sielunhoitoa. Nykyään lähes kaikissa venäläisvankiloissa onkin pieni kirkko.

Suurin osa armeija-ajasta kului hänellä leirien sijaan soittamassa erilaisissa tilaisuuksissa. Kriik soitti sähköurkuja bändissä nimeltä Sotilaallinen ystävyys, muun muassa Alla Pugatsovaa, Riki Sorsaa, Stevie Wonderia ja Venäjällä hyvin suosittua italialaispoppia.

Suomeen Kriik saapui 25 vuotta sitten Raumalle puhallinorkesterin johtajaksi.

Siitä asti hän on asunut ja työskennellyt Suomessa, opiskellut musiikin maisteriksi, kasvattanut kolme lasta aikuisiksi, eronnut ja mennyt uudelleen naimisiin.

Viimeiset kuusi vuotta Guido Kriik on työskennellyt Keski-Porin kirkon kanttorina. Hän johtaa kirkkokuoroa, mieskuoro Cantos Vesperiä, kamarikuoro Vox Humanaa ja Cantona-kuoroa.

Suomalaisilla kuorolaulu ei ole samalla tavalla verissä kuin laulujuhlistaan tunnetuilla virolaisilla, jotka joutuivat Neuvostoliiton vallan aikana laulamaan siitä, mistä ei voinut puhua.

– Musiikin kautta haettiin voimaa, heitettiin läppää ja välitettiin jopa salaista tietoa eteenpäin. Kun ilmaisukeinot olivat vähissä, sai laulaa. Se oli valtava yhdistävä tekijä. Kriik sanoo.

Suomessa Kriik huomaa joskus, että osalla kuorolaisista laulutausta ei ole kovin pitkä. Lapsikin osaa laulaa melodiaa, mutta stemmassa pysyminen kuorossa vaatii enemmän osaamista.

Kuorolaulu vaatii paitsi osaamista myös talkoohenkeä ja sitoutumista. Laulajia ei ole nykyään aina helppo löytää kuoroon, kun harrastusmahdollisuuksia on niin paljon.

– Toisaalta kuorolaiset ovat sanoneet, että vaikka kuoron tulisi mieli maassa, kaikki on taas hyvin, kun lähtee harjoituksista. Nykyään työssä ei välttämättä saa positiivista palautetta ja onnistumisen kokemuksia. Kuorossa niitä saa varmasti.

Musiikkia lapsesta asti hengittänyt Kriik kertoo suhteensa musiikkiin syventyneen iän myötä.

Hän uskoo, että moni ymmärtää vasta vanhemmalla iällä hengellisen musiikin arvon. Musiikin merkitys näkyy myös vanhainkodeissa, joissa puheen tavoittamattomissa olevat ihmiset saattavat laulaa kaikki tutun laulun säkeistöt ulkoa.

–Nuorempana saatoin kuunnella musiikkia, koska se oli hauskaa tai kaunista. Nyt huomaan, että monet asiat elämässä muuttuvat: ideologiat ja jopa valtiot. Mutta Bachin urkuteokset ja Mozartin sinfoniat soivat edelleen. Musiikki on suuri ja kestävä voima, kiinnekohta ja turva.

Guido Kriik

Syntynyt Tallinnassa 1963.

Opiskeli Georg Ots -opistossa ja Tallinnan Musiikkiakatemiassa. Valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta.

Soittanut muun muassa Viron radion orkesterissa ja Hortus Musicus -ensemblessä.

Asunut 25 vuotta Suomessa. Työskennellyt Raumalla puhallinorkesterin johtajana ja kuoronjohtajana sekä Raumalla, Laitilassa ja Porissa kanttorina.

Johti 10 vuotta Porin laulajat -sekakuoroa.

Keski-Porin seurakunnan kanttori vastuulla kuorotyö. Osallistuu vuosittain muun muassa Kirkkopuistossa soi -tapahtuman järjestelyihin.

Asuu Porin Hyvelänviikissä puolisonsa Heli Kriikin kanssa.

Kuuntelee vapaa-ajallaan niin Bachin kuoroteoksia ja ranskalaista barokkimusiikkia kuin Stevie Wonderia ja Commodoresia.

Harrastukset: pyöräily, uinti, laskettelu ja hiihto.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: