”Se oli palasta, mitä olen ikinä nähnyt” - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

”Se oli palasta, mitä olen ikinä nähnyt”

Tämä bändi soittaa vaikka mitä: muskariopettajat Ulla Piispanen ja Tarja Luoma laulavat, kapellimestari József Hárs yllättää luurankona ja basisti Matti Tegelman myös laulaa. Aave pyykkinarulla on Pori Sinfoniettan lastenkonsertti.

2.3.2017 14:17

Millainen on onnistunut lastenkonsertti? Varmasti ainakin sellainen, jossa esityksen jälkeen pikkutyttö laittaa käden sydämelleen ja sanoo, että ”Se oli palasta, mitä olen ikinä nähnyt!”

– Konsertin jälkeen meiltä kysyttiin kaikkea mahdollista. Oks sulla oikeeta huulipunaa? Onko sun koti ullakolla? Ihan loistavia kysymyksiä. Yksi pikkupoika sanoi kohteliaasti, että ”oli ihana tutustua teihin”, laulaja Ulla Piispanen kertoo, kun takana on jo kaksi Pori Sinfoniettan lastenkonsertin esitystä.

Aave pyykkinarulla on lastenkonsertti, jonka näkee 1 800 koululaista ja päiväkotilasta, mutta perjantai-illan yleisökonsertissa on vielä hyvin tilaa. Tuula Korolaisen Aaveaakkoset- runokirjan pohjalta Timo Klemettinen on säveltänyt ja J arkko Kiiski sovittanut sikermän lauluja, joista sukeutuu musikaali.

Viime syksynä Tapiola Sinfoniettan tilaama juttu esitettiin viisi kertaa ja nyt Ulla Piispanen, laulaja Tarja Luoma, basisti Matti Tegelman ja kapellimestari József Hárs seikkailevat yhdessä orkesterin kanssa mielikuvituksen siivittäminä ympäri maailman.

–Pitää vielä korostaa, että nyt ei soiteta klassista musiikkia vaan rock ’n’ rollia, poppia, vähän tangoa ja flamencoakin, kaikkea kevyttä musiikkia, mutta akustisella sinfoniaorkesterilla. Lapset saavat akustisen orkesterikokemuksen ja se on kiva juttu, kapellimestari József Hárs sanoo.

Aave pyykkinarulla -lastenkonsertti perjantaina 3. maaliskuuta klo 18 Promenadisalissa. Konsertin kesto 45 minuuttia.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: