Rakastajien kantaesitys arvostelussa: Karkotetut pureutuu koskettavasti maastakarkotusten todellisuuteen - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Rakastajien kantaesitys arvostelussa: Karkotetut pureutuu koskettavasti maastakarkotusten todellisuuteen

Koko ikänsä Suomessa asuneen Marian (Ulla Raitio) karkotuspäätös herättää surua ja vihaa. Raition tavoin Tomi Alatalo sukkuloi roolista toiseen.

27.1.2017 17:26

Karkotetut

Teksti ja ohjaus Elina Izarra. Rooleissa Tomi Alatalo, Miia Lindström, Angelika Meusel, Ulla Raitio. Rakastajat-teatterin ensi-ilta 26. tammikuuta Studio Hilkassa.

Harvoin on teos niin perusteellinen ja perusteltu kuin Karkotetut. Näytelmä tutkii maastakarkotuspäätöksien pohjalla toimivaa järjestelmää ja päätösten kohteiksi joutuvia ihmisiä. Inhimillinen tunnesisältö käydään läpi pakahduttavuuteen asti, asiasisältö informaatioähkyyn asti.

Painolasti katsojalle olisi valtava, jos Elina Izarran johtama työryhmä ei tekisi erittäin viisasta tyylillistä ratkaisua. Kosketuspinta pysyy suurimman osan aikaa kevyenä, jopa korostetun komediallisena. Katsoja ei puserru vaan tempautuu mukaan.

Karkotuksia ohjaava järjestelmä on näytelmän mukaan silkkaa ihmistensiirtelyteollisuutta, jonka järjettömyys tulee matkan varrella selväksi. Valtava määrä resursseja ohjataan ylläpitämään loputonta kierrettä, joka aiheuttaa lähinnä inhimillistä kärsimystä.

Karkotetuista osa jää kohdemaahan paperittomina, jolloin heistä on paljon vähemmän hyötyä yhteiskunnalle kuin täydet oikeudet omaavina asukkaina olisi. Lähtömaahan palautetuista taas ylivoimainen valtaosa joutuu lähtemään uudelleen matkaan tilaisuuden tullen.

Näytelmän konstit ovat monet. Kehyksenä pyörii metatarina, jossa käsikirjoittaja on itse näyttelijän hahmossa läsnä lavalla. Aitoihin haastatteluaineistoihin pohjautuvat jaksot ovat satiirisia, sillä hahmot ovat pitkälle karrikoituja.

Näyttelijät solahtelevat vaivattomasti roolista toiseen. Siirtymät kohtausten välillä on kekseliäästi suunniteltu ja toteutettu erittäin sulaviksi. Ulkoisessa toteutuksessa puulavojen sekä valo- ja videoikkunoiden kaltaiset yksinkertaiset elementit ovat toimiva ratkaisu.

Karkotetut kysyy viranomaisilta, kuka vastaa karkotuspäätöksistä ja niiden läpiviemisestä. Vastaus on pyörittelyä, pallottelua ja vastuunpakoilua.

Maahanmuuttoviraston väsähtänyt virkailija jaarittelee ja pitää itseään tuulettimen avulla hereillä. Poliisin edustajat näyttäytyvät monessa hupaisassa hahmossa, joita yhdistää yksi asia – he tietävät mitä tekevät, mutta eivät tiedä miksi tekevät.

Karkotuspäätökset näyttävät perustuvan mielivaltaan. Lukemat on pidettävä riittävän korkeina, jotta toiminta näyttää tehokkaalta. Hyötyjiä ovat ne, jotka saavat toimeentulonsa karkotusteollisuuden rattaiden pyöriessä.

Tutkivan luonteensa lisäksi näytelmä panostaa täysillä inhimilliseen tasoonsa. Karkotuspäätöksen saavien ihmisten tarinat esitetään kokonaisina ja elämänmakuisina, iloineen ja murheineen.

Julma ironia on siinä, että näytelmän henkilöt ovat joutuneet lähtemään kotimaistaan – Irak, Kolumbia, Uganda – vääräksi koetun rakkauden takia pakoon, ja lopulta heidät lähettää takaisin rakkaudeton koneisto.

Tekijät tietävät kyllä, miten katsojista puristetaan takuuvarmasti viha ja suru irti. Tuntemattomaan Kolumbiaan joutuu lähtemään peruskoulua käyvä Maria-tyttö, joka on asunut koko ikänsä Suomessa. Kun näyttelijät antavat katsojien luettavaksi kirjeitä Marian Suomeen jääviltä ystäviltä, nämä eivät tehtävään kyyneliltään kykene.

Kerrassaan ansiokkaassa näytelmässä olisi pientä viilattavaa aivan alussa, jossa eri tasoilla hyppiminen hieman rikkoo kerrontaa, sekä aivan lopussa – päätösmonologi on erittäin koskettava, mutta rahtusen ylipitkä.

Kaiken kaikkiaan Karkotetut on harvinaisen arvokas teos. Tulee sellainen olo, että jonkun piti tehdä näytelmä tästä aiheesta. Onneksi se joku teki näytelmän pelottomalla sydämellä ja pistämättömällä taidolla.

Mikko I. Elo

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: