Samurai Rauni Reposaarelainen nappasi taidetoimikunnan palkinnon - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Samurai Rauni Reposaarelainen nappasi taidetoimikunnan palkinnon

Tunnelmia Samurai Rauni Reposaarelaisen kuvauksista. Kameran takana Sami Sänpäkkilä, kädet levällään Mika Rättö.

3.12.2016 12:04

Satakunnan taidetoimikunta myöntää tänään aluepalkintonsa Moderni Kanuuna -työryhmälle Samurai Rauni Reposaarelainen -elokuvan johdosta. Palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.

Toimikunta perustelee palkintoa seuraavasti:

”Elokuva Samurai Rauni Reposaarelainen edustaa paikallisten taiteilijoiden omaehtoista, monialaista ja sinnikästä pyrkimystä tehdä oma visionsa näkyväksi. Se on osoitus vahvasta taiteellisesta näkemyksestä, jossa paikallisuuden värittämänä tuodaan esiin yleismaailmallisia elämän perusasioita.”

Moderni Kanuuna -työryhmä on vuonna 2000 perustettu, omien sanojensa mukaan toismaailmallisia tarinoita tuottava eri taiteenalojen tekijöistä koostuva työryhmä. Aiemmin näytelmiä tuottaneelle kokoonpanolle Samurai Rauni Reposaarelainen on ensimmäinen kokoillan elokuva. Työryhmä itse määrittelee elokuvan surrealistiseksi tragikomediaksi.

– Elokuva on karujen olosuhteiden ja outojen näkymien visuaalinen ilo. Työryhmä on kurkottanut riittävän pitkälle eikä ole hillinnyt taiteellista innostustaan kuoppaisella tiellä, kiittelee Satakunnan taidetoimikunnan puheenjohtaja Päivi Setälä.

Samurai Rauni Reposaarelainen on tavoittanut virallisessa teatterilevityksessä yli 4 000 katsojaa, mikä on hieno luku kengännauhabudjetin indie-elokuvalle.

– Olen erityisen mielissäni siitä, että elokuva on tavoittanut underground-diggareiden lisäksi tavallisia tallaajia, iloitsee ohjaaja-päänäyttelijä Mika Rättö.

Tekijät ovat mielissään myös elokuvan saamasta kirjavasta palautteesta, joka on vaihdellut ylistyksestä ärtymykseen. Moni on kokenut elokuvan kummalliseksi, mikä on yllättänyt tekijät.

– Elokuvahan ei ole erityisen kokeellinen, vaikka omaleimainen ote varmasti näkyykin. Kertookohan kummalliseksi leimaaminen enemmän siitä, kuinka sovinnaista suomalainen elokuva yleisesti on, pohtii tuottaja Harri Sippola.

Työryhmällä riittää puuhaa Samurai Rauni Reposaarelaisen kanssa vielä pitkään, ja seuraava askel on kansainvälisten festivaalien tavoittelu. Uuden elokuvatuotannon käynnistäminen siintää sekin jo näköpiirissä.

– Olen vakuuttunut siitä, että Rauni ei ole vielä ollenkaan parasta, mitä me pystymme tekemään, Sippola julistaa.

Modernin Kanuunan seikkailuja on syytä seurata tarkalla silmällä tulevien vuosien aikana.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: