Eero Raittinen kiersi DDR:ää kielletyn musiikin voimalla - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Eero Raittinen kiersi DDR:ää kielletyn musiikin voimalla

Eero Raittinen keikkailee edelleen riemumielellä ja saapuu pian myös Poriin. 52 vuotta vanhat muistot Itä-Saksasta ovat pysyneet mielessä kirkkaina.

13.11.2016 21:14

Eero Raittisen pitkä ura on täynnä mieleen painuneita kokemuksia. Harva elämys vetää vertoja Itä-Saksan kiertueelle, jonka laulaja-rumpali sai kokea 19-vuotiaana, vuonna 1964.

– Päästiin kuukaudeksi DDR:n rundille Eero ja Jussi & The Boysin kanssa melkein heti yhtyeen perustamisen jälkeen. Meillä oli ohjelmistossa Route 66 ja Twist and Shout, jotka olivat kiellettyä musiikkia siellä.

– Me saimme aivan ansiotonta arvonnousua. Suosio oli valtava. Me olimme hirveitä staroja, kun olimme länsimaalaisia ja soitimme tuollaista matskua.

Itä-Saksa oli aloittelevalle muusikolle sykähdyttävä kokemus. Keikkasukseen lisäksi vaikutuksen tekivät Neuvostoliiton ikeen alla olevan maan ankaruus ja synkkyys.

– Se oli sitä entistä maailmaa. Sodasta oli kulunut 20 vuotta ja koko maa, kaikki kaupungit olivat vielä raunioina.

Miten uraansa käynnistelevä suomalaisyhtye sai tilaisuuden matkustaa rautaesiripun taakse esittämään kiellettyä musiikkia?

Eero Raittisen mukaan kiertue toteutui melkoisen onnenkantamoisen avulla.

– Helsingissä vaikutti manageri Jorma Veneskoski, merkittävä hahmo, jonka mukaan Jormas-yhtyekin nimettiin. Hänellä oli kontakteja Ruotsiin, ja jotkut ruotsalaiset bändit kävivät Itä-Saksassa soittamassa noihin aikoihin. Tätä kautta mekin saimme tällaisen tilaisuuden.

Raittisen mukaan oli lähellä, ettei yllättävä menestys noussut nuoren muusikon päähän.

– Onneksi tajusin, että nyt jäitä hattuun. Se suosiossa paistattelu tuntui minun mielestäni ihan epäreilulta. Onneksi en hurahtanut siihen lapsellisesti, sillä se olisi ollut ihan yhtä hyvin mahdollista.

Myöhemmällä uralla Raittinen on kokenut vastoinkäymisiä, joiden avulla nöyrä asenne on pysynyt. Vaikein vaihe oli 1970-luvun loppupuoli.

– Sen jälkeen, kun Tasavallan Presidentti -yhtye loppui vuonna 1974, olin viisi vuotta ihan ilman liksoja ja työttömänä. Perhe ja maalle muuttaminen auttoivat niin, että ne vaikeat vuodet kuluivat muita juttuja tehdessä, Raittinen kertoo.

– Kaikki ne, jotka ovat tehneet taiteeseen perustuvia ammatillisia uria, ovat poikkeuksetta kokeneet elämässään jonkunlaista vuoristorataa.

Eero Raittinen & Hustle Fuzz esiintyy Rauman Brummissa perjantaina 18. marraskuuta ja Porin Bar Kinossa lauantaina 19. marraskuuta.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: