Muusikko Pekka Myllykoski rakasti lintuja ja luki enemmän kuin kukaan muu - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Muusikko Pekka Myllykoski rakasti lintuja ja luki enemmän kuin kukaan muu

22.4.2017 21:14

Muusikko Pekka Myllykoski oli luonnonlapsi ja sellaisena hän halusi pysyä, kuvailee Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen toinen perustaja Arto Pajukallio.

–  Hänhän ei osannut soittaa mitään ja oli sitä mieltä, ettei halunnutkaan opiskella laulua. Myllykoskelle oli tärkeää pysyä sellaisena kuin oli, Pajukallio sanoo.

–  Ongelmallisuuteen asti. Hän oli omansa.

Freud Marx Engels & Jung -yhtyeestä tunnettu laulaja ja sanoittaja Pekka Myllykoski kuoli lauantaina pitkään sairastettuaan. Hän oli kuollessaan 57-vuotias.

Pajukallio ja Myllykoski tapasivat vuonna 1984 Provinssirockin aikaan Seinäjoella. Freukkarit perustettiin sillä istumalla.

–  Törmäsimme toisiimme ja löysimme ihmiset, jotka tiesivät, mistä tässä on kyse. Tajusin, että siinä oli tyyppi, joka tunsi amerikkalaista outlaw countrya.

Alkuperäinen bändi-idea lähti vitsistä soittaa alkoholiaiheisia amerikkalaisia outlaw-kappaleita.

– Eihän ne ollut iloisia ja onnellisia juomalauluja vaan enemmän sellaisia ruikutuksia.

Outlaw-kantribiisejä suomeksi esittävä yhtye on julkaissut useita albumeja ja sen tuotannosta on tehty kokoelmalevyjä. Bändi muistetaan muun muassa kappaleesta Särkynytsydämiset (Viekää minut baariin).

Pajukallion mukaan Freukkarit oli alusta asti omaehtoinen bändi. Levy-yhtiö tai tuottaja ei koskaan sanonut, mitä pitäisi tehdä, Pajukallio sanoo. Bändi muun muassa levytti Black Sabbathin Paranoidin suomeksi Aleksis Kiven Metsänpoika tahdon olla -kappaleen sanoilla.

–  Me tehtiin Freukkareissa ihan mitä hotsitti.

Keikkakesä peruuntui - "Freukkarit loppui Pekkaan"

Pajukallio kuvailee Myllykoskea lahjakkaaksi tekstittäjäksi, jolla oli kyky pukea asioita sanoiksi. Hän oli herkkä ja karismaattinen hyvässä ja pahassa, Pajukallio lisää.

–  Hän oli hyvin uskottava esiintyjä. Hänestä ei pystynyt tekemään mitään teeskentelijää.

Työskentely Myllykosken kanssa oli sekä helppoa että vaikeaa.

–  Alussa se oli välitöntä ja asiat loksahteli. Sitten kun oli vaikeaa, oli vaikeaa.

Pajukallion mukaan Myllykosken itsekriittisyys vaikutti tämän tuotteliaisuuteen.

–  Pekka kärsi siitä, kun hänen tekstittäjäkynänsä ei toiminut niin kuin hän halusi. Hän oli kriittinen eikä tällöin tuntenut niin suurta mielenkiintoa asioiden tekemiseen tai niiden aikaansaamiseen.

Marraskuussa 2014 uutisoitiin Myllykosken sairastavan kurkkusyöpää. Hän keikkaili vielä sairastumisensa jälkeen. Myllykoski puhui avoimesti julkisuudessa kamppailustaan alkoholismin kanssa. Veli Mikko Myllykoski kertoo, että Pekka selätti alkoholismin ja oli elämänsä kunnossa, kun sai syöpä-diagnoosin.

Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen oli tarkoitus esiintyä muun muassa Tampereella.

Pajukallio sanoo, että keikkakesä peruuntuu, sillä bändiä ei ole ilman Myllykoskea.

–  Uutta musiikkia ei tällä nimellä tietenkään tule. Se loppui Pekkaan.

Pajukallio lisää, että bändin kappaleita saa esittää kuka tahansa.

–  Kappaleet on tarkoitettu ihmisille.

Opetti veljen luontoihmiseksi

Pajukallion mukaan Myllykoski luki enemmän kuin kukaan muu.

–  En tunne yhtään kriitikkoa, joka olisi lukenut yhtä paljon. Pekka luki kaiken aikaa ja joka paikassa.

Kirjat olivat Myllykoskelle pako todellisuudesta.

–  Hänellä oli tietyllä tavalla pakko olla toisessa todellisuudessa, niissä kirjoissa.

Nuoruudessaan Myllykoski oli oikeudentuntoinen kiivastumiseen asti.

–  Hän saattoi kokea suuresti sen, miten asioiden pitäisi olla, mikä on ja mikä ei.

Mikko-veljen mukaan Pekka Myllykoski oli paitsi muusikko, myös luontoharrastaja.

–  Pekka rakasti yli kaiken lintuja, luontoa ja Lappia, veli kertoo ja sanoo veljen opettaneen hänetkin rakastamaan luontoa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: