Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Viking Line jätti uusnatsit rannalle Ruotsissa – pyrkivät osallistumaan marssille Suomessa

Viking Line kieltäytyi eilen Tukholmassa ottamasta laivamatkalle mukaan uusnatsien joukkoa. Ryhmä kertoo Ruotsin vastarintaliikkeen sivuilla olleensa matkalla osallistumaan Helsingissä itsenäisyyspäivänä järjestettävälle marssille. Viking Linen viestintäpäällikkö Eleonora Hansi kertoo, että varustamon päätös olla hyväksymättä 24-henkistä ryhmää laivamatkalle perustui turvallisuusarvioon. Helsingin poliisin mukaan päätöksen teki aluksen kapteeni. Pohjoismainen vastarintaliike määrättiin viime viikolla oikeuden päätöksellä lakkautettavaksi. Käräjätuomio ei ole lainvoimainen. Hansin mukaan Viking Line oli tehnyt asian tiimoilta yhteistyötä Suomen viranomaisten kanssa. Asiasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat . Poliisi tarkkailee satamaa Helsingin poliisista kerrottiin STT:lle, että poliisi on itsenäisyyspäivänä ollut paikalla valvomassa Helsingin satamassa, ketä maahan saapuu. Tämä ei poliisin mukaan kuitenkaan liittynyt Ruotsin uusnatsien käännyttämiseen Tukholmassa, vaan satamaa olisi tarkkailtu muutenkin. Mitään varsinaista poliisin operaatiota tai kiinniottoja ei ollut Helsingin satamassa keskiviikkona tehty. Helsingissä tänään kolme isompaa mielenosoitusta Suomen satavuotispäiväksi on tiedossa kolme isompaa mielenosoitusta Helsinkiin. Helsinki ilman natseja -mielenosoitus kokoontuu Hakaniemessä. Kansallissosialistien Kohti vapautta -mielenilmaus puolestaan järjestäytyy Narinkkatorilla ja äärijärjestöjen 612 -soihtukulkue Töölöntorilla. Poliisin mukaan kukin kolmesta mielenosoituksesta on ilmeisesti lähtemässä marssimaan kokoontumispaikoiltaan. Poliisista kerrottiin iltapäivällä, että aiemmin ilmoitettujen mielenosoitusten lisäksi keskiviikon mittaan ei ollut tullut tietoon muita mittavia mielenilmauksia. Viime tietojen mukaan mikään mielenosoittajaryhmä ei myöskään olisi pyrkimässä itsenäisyyspäivän iltana Presidentinlinnan lähistölle. Helsinkiin on tuotu itsenäisyyspäiväksi poliiseja muualta Suomesta.