Uimavedestä löytyi tarttuvaa bakteeria – Rauman uimahalli suljettiin

Kari Suni
Uimavedestä löytyi tarttuvaa bakteeria –  Rauman uimahalli suljettiin

Rauman uimahalli on suljettu ainakin siihen saakka, kun uusintanäytteiden tulokset valmistuvat.

Harri VallinRauma

Rauman uimahallin uimavedessä on löytynyt Pseudomonas aeruginosa -bakteeria. Tiistaina otettujen seurantavesinäytteiden perusteella bakteeria löytyy uimahallin jokaisesta altaasta.

Varotoimenpiteenä uimahalli päätettiin sulkea perjantaista alkaen. Kaupunki keskusteli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa, joka suositteli hallin käytön rajoittamista.

Uimavedestä on otettu uusintanäytteet, joiden tulokset valmistuvat lauantaina. Jatkotoimenpiteet päätetään niiden perusteella.

Pseudomonas aeruginosa on bakteeri, jonka on todettu voivan aiheuttaa sairastumisia allasveden välityksellä. Tyypillisesti bakteeri saattaa aiheuttaa ihottumaa tai ulkoisen korvakäytävän tulehduksia.

Pseudomonasten taudinaiheuttamiskyky on heikko, joten ne voivat aiheuttaa muita infektioita, kuten haava-, silmä-, virtsatie-, suolisto- ja hengitystieinfektioita lähinnä henkilöille, joilla on syystä tai toisesta heikentynyt vastustuskyky.


Kommentit (4)

  • en rasisti

    Jos sanon peseytymis tai pukeutumis säännöistä ja ohjeista olen rasisti. Miksi?
    Jos bussikuski sanoo, että täytyy olla matkalippu ja se on myös näytettävä, hän on rasisti. Miksi?

  • Nimetön

    En yhtään ihmettele.. Toissapäivänä piti lähteä altaasta pois aikaisin kun henkilö, joka ui samalla radalla, niisti suoraan veteen monta kertaa. En tiedä kenen mielestä tuollainen puuha on ihan jees. Ja joo, on siinä vedessä klooria, mutta ei meitä innosta toisten ihmisten eritteiden joukossa uida.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös