Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Kotimaa

Korkein oikeus kumosi vartijan murhanneen vangin vapauttamispäätöksen – Vanki oli liittynyt United Brotherhoodin jäseneksi vankilassa Hallituksen politiikka saa yrittäjäväeltä välttävän arvosanan – jää melkein luokalle Henkilöauto syttyi tuleen rivitalon pihassa Sastamalassa, useita pelastusyksiköitä paikalla Uusi kansainvälinen sääennuste: Suomen talvi alkaa lauhana, mutta sitten iskee Siperian kylmyys Alma-kysely: Kansan mielestä Rinteen hallitus on pitänyt lupauksensa – aktiivimallin kepin purkamiselle tukea Ryanair pyörsi päätöksensä: lennot Tampereelta jatkuvat sittenkin – Budapestiin pääsee keväällä kahdesti viikossa Käyttökiellolla uhatun Keikyän riippusillan kunnostus alkaa jo tänä vuonna? Kyläyhdistys vuokraa sillan kaupungilta – Kyläaktiivi: ”Aina ei tarvitse vaatia, että yhteiskunta toteuttaa” Näkökulma: Keskustan 18 maakunnan unelma säröilee – Ministeritkin hääräävät savolaisten herruustaistelussa Selvitys: Sisäilmaongelmia esiintyy eniten peruskouluissa ja lukioissa, syynä useimmin kiinteistöjen ikä ja investointien puute – Ilmanvaihto yleisin ongelma 17-vuotiaiden ulosajon uhrien kohtalo koskettaa Jalasjärvellä - suru riipaisi kirkkoherraa henkilökohtaisesti - ”Elämä katkesi täysin kesken” EU:n puheenjohtajamaana Suomi viimeistelee EU:n budjettiehdotuksen – "Päämääränä on se, että sopu löytyy vuoden loppuun mennessä" "Minulle on ehdotettu monta kertaa seksiä vaihtokaupaksi yöpaikasta" – Koditon on entistä useammin nainen, mikä tuo uhan väkivallasta ja hyväksikäytöstä Alma-kysely: Pekka Haavisto on ylivoimainen suosikki seuraavaksi presidentiksi Ex-pääministeri Paavo Lipponen avautuu nyky-EU:sta ja tyrmää uusien jäsenien ottamisen: "Ensin täytyy saada asiat unionissa kuntoon" Nyt kaikki syväkyykkyyn! – Näin otat käyttöön ikiaikaisen taidon ja jalostat siitä vetreyttävän jumpan Laihian mustasukkaisuustaposta tuli välituomio käräjäoikeudessa, laihialaisnaisen mieli tutkitaan – kolmiodraaman tutkintaa sekoitti ulkopuolinen mies ”Joskus lapsi soittaa ja kertoo, että tänään on synttärit” - näin lasten yksinäisyys näkyy auttavassa puhelimessa THL: Toimeentulon vaikeus muodostaa riskitekijän vanhempien ja lasten hyvinvoinnille Virolainen Operail aloittaa rautatiekuljetukset Suomessa – liikennealueeksi tulee koko maa Poliisi epäilee: 1930-luvulla syntynyt nainen raiskattiin törkeästi pesutuvassa Oulussa Huumekätkö löytyi lintulaudalta – poliisi selvitti harvinaisen laajan yli sadan kilogramman huumerikoskokonaisuuden Pikavippikierteen takia teltassa asunut Sami löysi kodin – sai sitä ennen naisilta erikoisia tarjouksia: ”Voisi maksaa muuten kuin rahana...” Kurikan ulosajon 17-vuotiaalla kuskilla poikkeusluvalla myönnetty ajokortti – Edes turvavyöt eivät pelastaneet nuoria naisia kovassa törmäyksessä Suomalaisten mielestä Euroopan unionissa on hyvä olla – eniten tavalliset kansalaiset arvostavat vapaata liikkuvuutta Kaksi kuollut ulosajossa Kurikassa Päivähoidosta puuttuvat yhteiset ja selkeät ohjeet – kysyimme asiantuntijalta, milloin lapsi on liian sairas päivähoitoon: ”Lapsen alakulo ei ole syy keskeyttää työpäivää” Lapsiperheen taloushuolet vaarantavat palveluiden saannin, vaikka tarve olisi kova – THL:n tutkimuspäällikkö: "Tulokset aika lailla kylmäsivät" Tonttiale ja markkinointiryhmä houkuttelemaan asukkaita Säkylään Rakennusalalta kylmää kyytiä hallituksen työllisyystavoitteelle – ala työllistää jopa 10 000 ihmistä vähemmän ensi vuonna Hallitus purkaa terveyskeskusten hoitojonoja ensi vuonna 70 miljoonalla eurolla – valtionavustuksella palkataan muun muassa lisää lääkäreitä Luotsinmäen silta erikoistarkastelun alle keskiviikkona – yksi ajokaista suljetaan liikenteeltä Koeponnista oma taloutesi pahan päivän varalta – asiantuntija antaa seitsemän vinkkiä oman talouden arviointiin Viikossa lääkäriin nytkähti eteenpäin – 70 miljoonaa euroa uusille sote-keskuksille: ”Jos tällä ei palkata kaikkia lääkäreitä, millä sitten” Linda Ekroth pihisteli muutaman vuoden ja osti 21-vuotiaana 105-neliöisen ensiasuntonsa – ”kuulin asp-tilistä liian myöhään” Mitä lapsi oikeasti maksaa? Katso taulukosta eri-ikäisten suomalaisten lasten kulut Harva osaa seurata sähkönkulutustaan järkevästi – Yksinkertaisella konstilla voi tulevaisuudessa säästää paljon rahaa Uutta tietoa ja kuvia Raisa Räisäsen katoamisesta: Tunnistatko tämän edestakaisin Hämeenkatua ajaneen auton merkin tai kuljettajan? Hovioikeuden tuomio jäi voimaan Talvivaaran ja Pekka Perän arvopaperirikosasiassa Kysely: yksinyrittäjillä on halua työllistää kaikilla toimialoilla, mutta suhdanneodotukset silti laskeneet Karut kuvat suomalaiskodeista: home ja laho voivat muhia valesokkelissa vuosikausia - asiantuntija: ”Sairastuin käydessäni kohteessa” Professorilla on selkeä ratkaisu siihen, miten Suomen tiet saadaan pidettyä paremmassa kunnossa: ”Iso haaste se on, mutta mahdollista toteuttaa” Teknologia-ala kaipaa naisia, mutta tyttöjen kiinnostus lopahtaa jo yläkoulussa – Teknologiateollisuus kertoo, miten naisten osuus alalla saadaan nousuun Otkes: "Jokelan ja Kauhajoen ampumisten turvallisuussuosituksia jätetty toteuttamatta Suomessa" — Kuopion kouluiskussa ei tarvetta turvallisuustutkinnalle Charles Michel Kesärannassa: Konkreettiset keinot hiilineutraalin EU:n saavuttamiseksi on tuotava esille Isä teki pihatöitä, varasi tyttären autolle huollon, meni sitten sisälle ja tappoi itsensä - Minttu ei vieläkään ymmärrä miksi Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja tyrmää yhteistuvat: Mustasukkaiset tyttöystävät, biologiset eroavuudet ja sormella osoittelut Presidentti Niinistö ja rouva Haukio matkustavat Japaniin – ohjelmassa keisarin kruunajaiset ja pääministerin tapaaminen MV-oikeusistunto: Kunnianloukkauksen uhri kertoi sadoista häirintäviesteistä – puheluita tuli toisinaan niin paljon, ettei nainen pystynyt soittamaan edes hätäpuhelua Oikaisu Sofi Oksanen: Osa kansasta on jo valtuuttanut vihapuheen eduskunnassa – "Vihapuhe johtaa harvainvaltaan"