Tunnistatko itsesi? Tieraivolla on kolme luokkaa – äärimmäisenä väkivalta

Vältä tieraivo ja aseta itsellesi etukäteen rajat, joita et ylitä liikenteessä vaikka hermo menisi.

Jouni Porsanger
Tunnistatko itsesi? Tieraivolla on kolme luokkaa – äärimmäisenä väkivalta
Riku Lavia

Hermostutko koskaan ratin takana? Tuntuuko, että joskus tien päällä on liikkeellä pelkkiä tunareita? Jos vastasit kyllä, et ole yksin. Suurimmalla osalla autoilijoista pinna kiristyy joskus liikenteessä.

Oikein synkkä vihanpuuska voi johtaa tieraivoon. Pelkkä aggressiiviselta vaikuttava ajaminen ei kuitenkaan ole välttämättä tieraivoa, sanoo Liikenneturvan kehittämispäällikkö Antero Lammi.

Ihminen voi autoilla vaarallisesti myös ilman vihan tunnetta. Kuljettaja saattaa ajaa ylinopeutta, koska nauttii vauhdista ja ilman että kaahaamiseen liittyy aggressioita.

Lammin mukaan pitää erottaa toiminta ja taustalla olevat tunteet sekä ajajan motiivit.

– Jos on kiukkuinen ja hiillostaa toista ajamalla liian lähellä, se voi olla tieraivoa. Joku voi myös ajaa aivan toisen perässä epähuomiossa, tai se on oma ajotyyli, johon on tottunut.

Antero Lammi määrittelee tieraivon suuttumukseksi, joka saa alkunsa liikenteessä sattuneesta tapahtumasta. Tyypillisesti pinna kiristyy, kun autoilija kokee, että oma, tehokas eteneminen estyy muiden autoilijoiden takia.

– Halutaan ajaa tietyllä nopeudella, mutta joku ajaa hitaammin edessä. Se ärsyttää. Käy myös helposti niin, että takana oleva nopeampi kuski ajaa liian lähellä. Ja lähellä ajaminen ärsyttää ihmisiä erityisen paljon.

Kiukustuminen yllättää helposti myös tilanteessa, jossa toinen autoilija tekee jonkun virheen.

Tieraivo voidaan luokitella kolmeen tasoon

Lammi jakaa tieraivon kolmeen luokkaan. Lievin muoto on aggressiivinen ajaminen. Liikenteessä koetun ärsykkeen lisäksi siihen voi johtaa ennen ajamaan lähtöä koettu tunnekuohu.

Aggressiivinen viestintä toisille autoilijoille on astetta vakavampi tieraivon muoto. Tähän kuuluvat tööttäily, nyrkin puiminen, käsimerkit, eleet ja ilmeet, joilla yritetään ilmaista aggressioita toisille.

Tieraivon äärimmäisin muoto on vihan vallassa tehty väkivalta, joka kohdistuu toisiin autoilijoihin tai ajoneuvoihin.

Mitä vakavammasta tieraivosta on kyse, sitä harvinaisempaa se onneksi on.

Tutkimusten mukaan suomalaiset kokevat kiukkua liikenteessä yhtä paljon kuin muiden maiden autoilijat. Kiukkua kuitenkin ilmaistaan Suomessa vähemmän kuin Englannissa, Hollannissa tai Turkissa, Lammi sanoo.

– Kiukun ilmaisu liittyy siihen, miten tunteita ilmaistaan kunkin maan kulttuurissa.

Tieraivon valtaan joutumista voi välttää ennakkosuunnittelulla. Helpoin tapa on määrätä itselleen rajat, joita ei ylitä vaikka hermot menisivät. Lammi neuvoo asettamaan hyvin konkreettisia rajoja. Nopeus ei saa nousta eikä etäisyys edellä ajavaan pienentyä, vaikka kuinka kiukuttaisi.

– Rajat pitää asettaa etukäteen. Silloin niitä on helpompi noudattaa. Tunnekuohun vallassa rajoja ei voi enää vetää.

Jos huomaa, että pinna kiristyy liikenteessä, kannattaa lisäksi miettiä, onko vika muissa autoilijoissa vai itsessä. Taustalla voi olla oma nälkä, stressi ja väsymys.

– Joskus tuntuu, että tiellä on liikkeellä pelkkiä idiootteja. Kannattaa kysyä itseltään, mikä on oma tila. Silloin oivaltaa helposti, että muut eivät ole varta vasten minua kiusaamassa, vaan itsellä ei ole kaikki kunnossa.

Parasta neuvoa ei aina ole helppo noudattaa

Tieraivoon voi myös hakea ulkopuolista apua. Yhdysvalloissa tieraivoa ehkäistään terapialla. Jos ulkopuoliselle puhuminen tuntuu vaikealta, Lammi kehottaa keskustelemaan läheisten kanssa.

Paras keino välttää joutumasta tieraivon kohteeksi on ajaa liikennesääntöjen mukaan ja ottaa huomioon toiset autoilijat. Toisin sanoen ei anna aihetta tieraivoon.

Joskus virheitä kuitenkin väistämättä tulee. Jos kanssa-autoilija provosoituu niistä, ei pidä lähteä mukaan negatiiviseen vuorovaikutukseen.

– Jos antaa takaisin samalla mitalla, tilanne vain pahenee. Tiedän, että tämä ei ole aina helppoa. Saadaan kritiikkiä liikenteessä eikä vastata siihen.

Tieliikennelain mukaan torven soittaminen ja valojen vilkuttaminen on sopivaa lähinnä vaarasta varoitettaessa. On kulttuurisidonnoista, millainen tööttäily on hyväksyttävää ja mikä tulkitaan aggressiiviseksi. Etelä-Euroopassa torvi soi huomattavasti enemmän kuin Suomessa, mutta siitä ei loukkaannuta.

– Torven soittamisessa on nyansseja. Jos kuljettaja on ajatuksissaan kun valo vaihtuu vihreäksi, takana saatetaan hipaista tööttiä. Se ymmärretään asialliseksi huomautukseksi. Pitkäkestoinen tööttäily tulkitaan eri tavalla.


Kommentit (5)

  • evp.

    Jotenkin tunnistan itseni tuolta liikenteestä, töissä käydessäni, työ matkat vaihtelivat ja olivat noin 350km, sivu, eli viikko aina reissussa, yritin ajella suurinta sallittua +, 5% lisäksi, eli ohittelin aika paljon, ilman sakkoja, no kerrankin tulin Helsingin suunnasta, edellä meni rekka ja sen perässä henk, auto, odotin että tämä lähtisi ohitukseen, ei lähtenyt, joten polkaisin ja tämä koukkaa eteeni, pilaa molempien ohituksen, koska hänen auto ei kiihtynyt, teki saman tempun toisen kerran, tosin itse ehti, mutta minä en, kun pääsin viimein rekan ohi, valehtelematta hiillostin häntä Forssaan asti jonne hän poikkesi ja näin että tämä oli nainen, kyllä minua vähän hävetti hiillostamiseni.

  • Pasi Toikka

    Turhat ohitukset, perässä roikkujat ja ”tahallaan” hidastelijat, siinä varmaan ne suurimmat rattiraivon aiheuttajat. Jokaisen olis syytä sillon tällön kattoo peiliin!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös