Seksuaalisen häirinnän sietämisestä ja kestämisestä puhunut rehtori hyllytetään – mahdollisista potkuista päätetään ensi viikolla

Kärsämäen Frosteruksen koulun rehtori Tuomo Pesonen rinnasti Ylen artikkelissa kouluruoan ja seksuaalisen häirinnän.

mostphotos
Seksuaalisen häirinnän sietämisestä ja kestämisestä puhunut rehtori hyllytetään – mahdollisista potkuista päätetään ensi viikolla

Rehtorille annettiin hyllytettiin samana päivänä, kun Yleisradio julkaisi artikkelin, jossa rehtori on äänessä.

Samppa Rautio

Kärsämäen Frosteruksen 0–9 luokkien koulun rehtori Tuomo Pesonen on hyllytetty Yleisradion MOT:n artikkelissa sanomiensa kommenttien vuoksi. Artikkelissa Pesonen vertasi häirintää kouluruokaan näin:

–Onko kouluruoka hyvää tai pahaa? Asialle voidaan tehdä tiettyyn rajaan saakka jotakin. Loppu pitää vain kestää. Ei sillä, että hyväksyisin seksuaalista häirintää, mutta sellaista se nyt vaan on.

Kärsämäen kunnanjohtaja Esa Jussilan ja sivistysjohtaja Ira Toppisen allekirjoittamassa tiedotteessa kerrotaan, ettei Kärsämäen kunta hyväksy seksuaalista häirintää. Kunta sanoutuu täysin irti rehtori Pesosen lausunnoista seksuaalisen häirinnän sietämisestä ja hyväksymisestä.

–Koulujen tulee olla kaikille lapselle ja nuorelle turvallisia - minkäänlaista kiusaamista, hyväksikäyttöä ja väkivaltaa emme hyväksy.

Jussila kertoo, että kunnanhallitus päättää mahdollisista potkuista ensi viikon maanantaina.

Kunta käynnistää välittömästi toimenpiteet, joilla varmistetaan ja turvataan terveen ja jakamattoman koskemattomuuden asenneympäristö koulun johtamisessa ja kehittämisessä.

–Haluamme varmistaa hyvän, tasapainoisen ja turvallisen oppimisympäristön lapsille sekä nuorille Kärsämäen kouluissa.


Lue myös nämä


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Eihän se haittaa, jos se on kovin lievää. Nuorilla on tapana leikkiä, kiusoitella, homotella yms.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio