Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porista Haapamäelle: Hylätylle reitille on soviteltu suunnitelmaa Suomen ensimmäisistä kaasuvetureista

Pori-Parkano-Haapamäki-raideyhteys haluttaisiin uudelleen käyttöön. Satakuntaliiton vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä toteaa, että ensisijaisesti puhutaan tavaraliikenteestä. –Suomen poikittaisliikenteelle on tulevaisuutta ihan toisella tavalla kuin mitä nyt pystytään näkemään, uskoo Aro-Heinilä. Vt. maakuntajohtajan mukaan poikittaisradan uudelleen käyttöönotto kiinnostaa Poria, mutta se tarjoaisi mahdollisuuden myös Pohjois-Satakunnan elinkeinoelämälle. Satakuntaliiton maakunta-asiamies Marika Luoma on ollut tiiviisti mukana Pori-Parkano-Haapamäki -ratatyöryhmässä, joka teetti taannoin selvityksen kaasuvetureiden käytön mahdollisuuksista Suomessa. –Jossain muualla maailmassa kaasuvetureita on jo käytössä, mutta Suomessa niiden käyttömahdollisuuksia ei ole koskaan aikaisemmin selvitetty. Marika Luoma kertoo, että EU-rahoitteisessa hankkeessa selvitettiin mitä kaasukäyttöisten vetureiden käyttöönotto Suomessa vaatisi ja olisiko se kustannustehokasta ja kilpailukykyistä. Selvityksessä käytiin myös läpi voitaisiinko Pori-Parkano-Haapamäki -rataa käyttää pilottikohteena kaasuvetureille. –Porissa on uusi LNG-terminaali eli sieltä olisi saatavilla nesteytettyä maakaasua. Keski-Suomeen on rakenteilla vastaavasti biokaasutuotantoa. Marika Luoma toteaa, että suunnitelmista on kerrottu liikenne- ja viestintäministeriön sekä liikenneviraston tietoon, ja he ovat olleet kiinnostuneita kaasuvetureista. –Kaasuveturit olisivat sähköistämättömillä rataosuuksilla varteenotettava vaihtoehto, koska ne ovat kustannustehokkaita. Ne eivät pärjää sähkövetureille, mutta olisivat kilpailukykyisempiä kuin diesel-veturit ja huomattavasti ympäristöystävällisempiä. Luoman mukaan kaasuveturit edesauttaisivat myös koko Suomen ja EU:n vähähiilisyystavoitetta. Marika Luoma myöntää, että radan uudelleen käyttöönotto on merkittävä, jos puhutaan koko rataosuudesta. Hänen mukaansa rata pitäisi rakentaa paikka paikoin kokonaan uudelleen. –Kustannukset ovat karkeasti arvioiden noin 300 miljoonaa euroa, mutta rata olisi mahdollista ottaa käyttöön myös vaiheittain. Eniten kuljetustarvetta Luoman mukaan olisi Porin ja Parkanon välillä, jolloin pohjoisesta tulevia tavaravirtoja voitaisiin ohjata suoremmin Porin satamaan. –Jos Porin ja Haapamäen välille rakennettaisiin ratayhteys, niin se helpottaisi koko Suomen liikennejärjestelyjä. Näin vapautuisi myös kapasiteettia pääradalta henkilöliikenteelle. Marika Luoma näkee paljon hyvää ratatyöryhmän teettämässä selvityksessä. Hän huomauttaa, että suunnitelmat koskevat jo olemassa olevaa rataa, joka olisi helppo ottaa käyttöön, koska ei olisi mitään maanomistajuuskysymyksiä ja vastaan ei tulisi myöskään kaavoituksellisia ongelmia. –Poikittaisradan käyttöönotolla voitaisiin siirtää myös muita edessä olevia investointeja, joita tarvittaisiin useampaan kohtaan päärataa. Kyse on Pohjois-Satakunnan kehittämiskeskuksen hallinnoimasta ylimaakunnallisesta hankkeesta, missä on mukana Satakunnan lisäksi Pirkanmaan ja Keski-Suomen edustajia. Pori-Parkano-Haapamäki-ratayhteys (PPH) halutaan uudelleen käyttöön. Kyse on noin 300 miljoonan euron hankkeesta. Vihreä rahtirata -selvityksessä todettiin, että LNG:n ja biokaasun käyttö rautatiekuljetuksissa veturien polttoaineena tukee hyvin koko EU:n ja Suomen ilmasto-, energia ja liikennepoliittisia tavoitteita. Pori-Parkano-Haapamäki-radan avaaminen voisi synnyttää uusia kuljetusmahdollisuuksia, jotka perustuvat muun muassa Porin sataman syväväylän hyödyntämiseen. Hankkeesta laaditun hyöty-kustannusanalyysin mukaan hanke ei ole vuoden 2020 ennustetulla 0,8 tonnin kuljetusmäärällä kannattava. "Olisi hienoa, jos Suomi olisi Euroopan ensimmäinen, joka lähtisi kaasuveturihankkeessa eteenpäin.