Porilaiskirjoittajien runoteoksessa elää sukupolvien katkeamaton ketju

Jari Olavi Hiltunen

Kaisa Huhtala & Arja Palonen: Miten teitä ihailenkaan. Suomi 100 runokirjaa. Mediapinta 2017. 50 s.

Teljän seurakunnan kirkkoherran Kaisa Huhtalan ja Porin kaupungin kirjastonhoitajan Arja Palosen yhteisesti kirjoittama runokokoelma Miten teitä ihailenkaan ilmestyi kesän alussa. Huhtala ja Palonen virittävät eläviksi menneen maalaismaiseman ja vuosikymmenien takaiset lapsuusmuistot. Runoissa sykkivät maalaistalon askareet, jotka vauhdittivat lapsuusvuodet vinhaan vauhtiin:

”Vuodet kului kasvoi kakarat samassa / lappu odotti pöydällä koulusta tullessa / keitä kahvit, ota pullat pussista / olen pesemässä uudessa navetassa //”

Runokertoja on aikoja sitten aikuistunut maalaistyttö, joka pohtii menneen elämänsä valintoja ja lapsuuden kodin muistoja nostalgisesti ja myötätuntoisesti. Menneet valinnat erottautua lapsuudenkodista toisiin kuvioihin tuntuvat jälkikäteen oikeilta.

Runokuviin tulevat myös vanhemmat sukupolvet, jotka pystyssä seisten ovat käyneet läpi tyvenet ja tyrskyt. Kertojan anoppi on muuttanut maakunnasta toiseen, jopa vanhoilla päivillään, ja aina opetellut uuden murteen salat.

Runokertojan lapsuusmuistoissa ihmetyksen aiheet seuraavat toistaan. Pieni tyttö kulkee hautausmaalla, näkee sankarihautoja ja ihmettelee niiden kummallisia muistosanoja. Vuosien kuluessa tyttö kasvaa ja perehtyy sukuunsa enemmän. Eteen nousee uusia kummallisuuksia:

”Silmien edessä aukenee koko sukupolvien ketju / ja olohuoneen seinällä olevassa taulussa / heidän kotitalonsa / ja sama piha / piha jossa minäkin kuljen – samassa ketjussa //”

Äidin ja tyttären ystävyys kantaa vuosikymmenien läpi. Sitten syöpä vie äidin ja voimakas suru vie tyttäreltä elämänhalun. Omaa itseä on vaikea kuvitella ilman kontaktia äitiin. Kovia kokenut kertoja päätyy lopulta kirkkoon, joka osoittautuu avuliaaksi paikaksi monenlaista kokevalle ihmiselle.

Kun kaikki runot on kursivoitu, tehokeino menettää tehonsa ja muuttuu puuduttavaksi. Runoista löytyy iskevyyttä runsain mitoin. Vaikealukuiset säkeet aukeavat ajatustyöllä ja hahmottuvat kauniiksi kokonaisuudeksi.

Moneen suuntaan säkenöinti on sekava kangastus. Sen kaikottua lukijan edessä on voimakas kuva sukupolvien ketjusta, jota kuolemakaan ei kukista.


Kommentit (2)

  • Nimetön

    Mediapinta on omakustanteita tuottava firma, joka Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi tarjoaa kuudelle sadalle omakustannerunoilijalle mahdollisuuden julkaista ilmaiseksi runojaan.
    Tutustukaa paikallisiin runoilijoihin. Satakunnassakin näitä Mediapinnan kokoelmia on julkaistu jo kymmenittäin.
    Aika kalliita tosin ovat. Sellainen huonosti sidottu, kouluvihkon tapainen läpyskä maksaa yli 20 euroa.

  • Äh, luin tosiaan...

    Täytyy tutustua. Että Potilaskirjoittajien… Noh, porilaiset on aika lähellä ja terveydestä ja toipumisesta näyttää myös olevan kyse… Ihmisen luovuus ei käy aina yhtä matkaa iän kanssa – iän kertyessä näkökulmat laajenevat ja muuttuvat mutta luovuus ja innovaatio vähenee, pätemisentarpeen ja muutoshalun ohella. Runo niinkuin mikä tahansa informaatio on todennäköisesti tehty muutosta varten joten moni jättää sikseen, vaikka se runosuoni olisikin kukkiakseen, köh… Ei rimmannu…

    Luin joskus erään kaukaisen sukulaisen (Matti Nummensalo) tekemiä runoja edelliseltä vuosisadalta ja vaikka ne olivatkin suht tuntemattomia yleisölle, niissä hyökyi tunteet ja niissä näkyi kypsyys niin että silmät kostui kertalaakista ja se sama toistui kumma kyllä kerta toisensa jälkeen. Ehkä tunsin lukkarinrakkautta, ehkä niissä oli vaikutusta.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös