Mitä jäi käteen Suomi-Areenasta? Ainakin punaviinin tahrima jakkupuku, hävittäjäkauppiaan puhelinnumero ja epäluotettava analyysi suomalaisen yhteiskunnan tilasta

Toimittaja Tuija Siltamäki soluttautui kahdeksi päiväksi Porin Suomi-Areenalle. Hän tapasi kymmeniä ihmisiä, kävi hyvin epämääräisiä keskusteluja ja yrittti painostaa valtioneuvoston kansliaa.

Asmo Raimoaho
Mitä jäi käteen Suomi-Areenasta? Ainakin punaviinin tahrima jakkupuku, hävittäjäkauppiaan puhelinnumero ja epäluotettava analyysi suomalaisen yhteiskunnan tilasta
Tuija SiltamäkiPori

Suomi on tsiljoonien puskien maa.

Heikosti bränditoimintaan tai Suomi 100 -kampanjaksi taipuvalta havainnolta on mahdoton välttyä, kun tarkastelee Tampere–Pori-junan ulkopuolista todellisuutta. Puska, puska, puska, joku järvi, puska, maailman viimeinen sauvakävelijä, puska.

Kello on noin kymmenen aamulla, ja Pori on juuri heräämässä Suomi-Areenan neljänteen aamuun.

Tänäänkin yhteiskunnallisen keskustelun säkenöivimmät kyvyt kokoontuvat Purje-, BEPOP-, Aika-, MTV- ja muille lavoille lausumaan harkitut argumenttinsa digitalisaatiosta, taloudesta, puolustusyhteistyöstä, sopimusyhteiskunnasta ja kymmenistä muista aiheista, joista en ole millään tapaa kiinnostunut.

Sen sijaan aion tavata epävirallisissa yhteyksissä eri alojen asiantuntijoita, kuulla heidän sensuroimattomia näkemyksiään ja sosialisoida niin paljon, etten halua nähdä ihmisiä viikkokausiin. Seuraa olen etsinyt Mingla-sovelluksesta, joka on kuin Tinder paitsi parempi. Jokaisella käyttäjällä on järjestelmäkameralla otettu profiilikuva ja napakka kuvaus heidän kiinnostuksistaan ja ominaisuuksistaan.

Kenellä on porttikielto Poriin?

Olen kuullut, että Suomi-Areena on eliitin tapahtuma, johon tavallisilla kansalaisilla ei ole asiaa.

Omissa sidosryhmissäni tapahtumaa pidetään lähinnä huvittavana hymistelynä, jossa omasta mielestään hyvin, hyvin tärkeät ihmiset patsastelevat ympäri Poria rento neule kesäisen pikee-paidan olkapäillä tarkistaakseen, ovatko he vielä olemassa. Niinpä Porin-ekskursiooni on suhtauduttu säälinsekaisella huvituksella. Ai sä meet sinne, haha, tsemppiä.

Viimeksi kun olin ekskursiolla, päälleni kaadettiin roskakori, pukeuduin ystäväni vaatteisiin ja kääriydyin kerälle riikalaisen hostellin eteiseen. Tällä kertaa olen ajoissa ja pukeutunut jakkupukuun, koska haluan antaa itsestäni menestyvän tai edes jotenkuten toimeentulevan vaikutelman.

Illuusio särkyy jo Karkussa – joka on todennäköisesti fiktiivinen paikkakunta, koska ei Karkku voi olla mikään sana – kun junaan nousee kovaan ääneen pillereistä puhuvia mölyisiä ihmisiä.

Vastoinkäymisiä on ollut jo riittämiin.

Alkuperäinen suunnitelmani majoittua porilaisessa piharakennuksessa on kaatunut esivallan vastustukseen. Painostuksen alaisena olen varannut hotellihuoneen, joka ei missään tapauksessa ole hintansa arvoinen, mutta markkinat ovat aina oikeassa.

Asmo Raimoaho

Suomi-Areena on menettänyt uskottavuutensa

–Tollanen palkinto taas, tokaisee todennäköisesti porilainen Herra Pikkupoika Porin torilla ja kiteyttää kuin vahingossa monen festivaalivieraan mietteet.

Suomi-Areena on tänä vuonna järjestyksessään kahdestoista ja massiivisempi kuin koskaan. Keskustelutilaisuuksia on 170, puhujia 950. Kävijäennätykset paukkuvat. Viikon aikana hulinoihin osallistuu 74 000 ihmistä, mikä on 11 000 yhteiskunnallisen keskustelun viihdekäyttäjää enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tapahtuman virallisissa julkaisukanavissa tuloksista iloitaan, mutta porilaisten ravintoloiden pimeimmissä nurkissa kuiskitaan jo, että tapahtuma on kasvanut liian isoksi. Määrä on korvannut laadun.

Suuret uutiset ja merkittävät kansainväliset vieraat puuttuvat. Edes yhteiskunnallisen keskustelun ongelmakäyttäjät eivät jaksa innostua loputtomasta paneelien virrasta, joten en jaksa tuntea huonoa omaatuntoa, kun suuntaan Totta vai tarua taloudesta? -tilaisuuden sijaan vihreiden naisten brunssille. Paikalla on tehtävilleen omistautuneita maakuntavihreitä, varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, puoluesihteeri Lasse Miettinen ja presidenttiehdokas Pekka Haavisto, jonka sosiaalinen kiintiö on alkanut täyttyä jo keskiviikkona. Haavisto on mukana kahdeksassa paneelissa, muun muassa Presidentin haastajat -tilaisuudessa yhdessä kolmen muun ehdokkaan kanssa.

Sauli Niinistö, Suomen viisas kuningaspresidentti

Lähes vakiintuneen käsityksen mukaan seuraavat presidentinvaalit ovat läpihuutojuttu, jonka päätteeksi Sauli Niinistö valitaan murskaavin lukemin jatkokaudelle heti ensimmäisellä kierroksella.

Porin kaduilla pahat kielet kuiskuttelevat, että Niinistö pitää itsekin itseään niin varmana voittajana, ettei edes vaivaudu osallistumaan samaan paneeliin haastajiensa kanssa. Niinistö saapuu Poriin messiaanisesti eri päivänä kuin muut ja osallistuu silloinkin ainoastaan Tasavallan presidentin haastattelutuntiin. Sitä ennen presidenttipari käy näytösluontoisesti melomassa ja poseeraamassa lehdistölle.

Haaviston mielestä peli ei ole niin selvä kuin nyt näyttää. Niinistön valtava suosio voi passivoida kansalaisia, kun varmaa voittajaa ei jakseta lähteä äänestämään. Presidenttipeli on kuitenkin vasta alussa, eikä Porissakaan kukaan jaksa vielä iskeä pöytään parastaan. Keskustelu on kohteliasta, tunnelma kiva. Brunssilla Haavistoa huolettaa lähinnä se, mistä tarjolla oleva kakko oikein valmistetaan, ja kuinka perusteellinen tapaaminen toimittajalla ja Suomi-areena-ammattilaisella Jussi Lähteellä on tiedossa, sillä Haavisto ja Lähde ovat lähdössä iltapäivällä Kangasalle kesäteatteriin.

–Jos Jussi juo, mä joudun ajamaan, Haavisto tokaisee ja valitsee hennon beigen ohraryynivellin sijaan kakkoa ja kahvia.

Asmo Raimoaho

Mielipiteiden maatalousnäyttely vai politiikan rippileiri?

Porin keskustassa epäilyttävä kokovartalounikkoon pukeutunut Putous-hahmo vitsailee eläkkeistä. Lavan eteen pakkautunut yleisö nauraa kohteliaasti.

Suomi-areenan merkittävin areena on ravintola Kirjakauppa, jolla on hanassa uusi pirteä kesäolut, eikä Jussi Lähde aio ajaa autoa.

Lähde on yhteiskunnallisen keskustelun moniottelija, joka tuntee varovasti arvioiden kaikki Suomen ihmiset.

Tänä vuonna Lähde on Porissa tuoreella strategialla. Hän ei aio osallistua yhteenkään paneelikeskusteluun, vaan keskittyy uusien ihmisten tapaamiseen, epävirallisiin keskusteluihin ja kesäolueen. Päätös ei vaadi suuria uhrauksia, sillä tänä vuonna Suomi-Areenalla korostuu yhteiskunnallisten ulottuvuuksien sijaan tapahtuman luonne politiikan rippileirinä ja mielipiteiden maatalousnäyttelynä.

Suomen poliittinen energia meni hallituskriisiin, eivätkä sen jättämät haavat ole vielä umpeutuneet.

–Tämä on se ensimmäinen sukukokous sen jälkeen, kun Esko-setä lauloi humalassa alasti, ja siitä ei vielä voida puhua, Lähde sanoo.

Mutta puhuttavaa olisi juuri nyt aivan hirvittävän paljon.

Tulemme Kirjakaupan vapaamuotoisessa Minne menette, perussuomaaliset -paneelissa siihen tulokseen, että moni perussuomalainen poliitikko joutuu nyt kokemaan poliittisen murrosiän ja rakentamaan eduskuntaryhmän ja puolueen hajoamisessa pirstaloituneen identiteettinsä uudelleen. Suhtaudumme skeptisesti vahvaan johtajuuteen tottuneen sinisen tulevaisuuden toimintakykyyn. Varmistumme siitä, että Jussi Halla-ahon ja median "vaikea suhde" johtuu osittain siitä, että Halla-aho vastaa siihen, mitä toimittajat kysyvät, ja suhtautuu mediaan samanlaisella akateemisesti motivoituneella halveksunnalla kuin moni muu tutkija.

Väinö Tanner, uhka vai mahdollisuus?

Heti perään ravintolan ulkotiloissa käynnistyy Väinö Tanneria käsittelevä pop up -seminaari, johon rekrytoidaan osallistujia huutelemalla ohikulkeville tuttaville. Strategia on menestys.

Etlan tutkimusjohtaja on ryhtynyt paitamoguliksi ja kaupannut festivaalivieraille Väinö Tanner -paitoja. Järjestöjohtaja harmittelee amatöörimäistä virhettään lupautua paneeliin, jonka myöhäinen ajankohta häiritsee hänen virkistystoimintaansa. Pian seuraan liittyvät Saul ja Samuel Schubak sekä Mikko Kärnä, jolla on lierihattu ja hyvin nopeat lasit.

Todennäköisesti porilaiset miehet eivät ole kuulleet, että Suomi-areena on eliitin juhla, sillä he pyytävät Samuel Schubakia ottamaan heistä kuvan. Sen jälkeen he pyytävät Schubakilta useita kertoja anteeksi, tarttuvat häntä hihasta, läimivät toisiaan selkään ja pyytävät uudelleen anteeksi. Schubak siirtyy sisätiloihin.

Ja seuraavaksi virallisuuksia.

Kansanedustaja Sofia Vikman on ollut edustustehtävissä kokoomuksen puolueteltalla. Keskustelemme lyhyesti maanpuolustuksesta (uudistettava) ja hevosista (ihania), kunnes on aika siirtyä seuraavalle terassille, jossa EU-koordinaattori kertoo, että EU:ssa tapahtuu juuri nyt isoja juttuja. Sen jälkeen vuorossa on puolustusvälinekonsernin viestintäpäällikkö, jonka kanssa keskustelemme hyvin vähän hävittäjistä ja hyvin paljon pääsykokeista ja korkeakouluopinnoista.

Asmo Raimoaho

Ja seuraavaksi epävirallisuuksia

Taloussanomien toimittaja paljastaa, että yleisen minglaamisen kannalta päivän place to be on viestintätoimisto Milttonin tilaisuus, johon minua ei varsinaisesti ole kutsuttu, mutta useiden toisistaan riippumattomien lähteiden mukaan sillä ei ole merkitystä.

Tilaisuus on mainio. Tarjolla on baari, hodareita ja katos. Milttonin client executive on löytänyt Urho Kekkosen arvon retorikkona, Helsingin Sanomain lehtimies avaa keskustelun Ultra Bran parhaasta kappaleesta. Tasapisteisiin nousevat Heikko valo ja Sinä päivänä kun synnyin. En voi kätellä ihmisiä, koska kädessäni on majoneesia. Minua aletaan halata.

Kevyt kesäropina yltyy kaatosateeksi, ja katoksen nurkkaan syntyneessä symposiumissa pohditaan, mistä politiikan seksismi kumpuaa, miksei häirintää oteta vakavasti, miten eläkejärjestelmä pitäisi uudistaa, ja onko Savanni nukahtaa kulunut kappale vai ei. Levottomasti liikehtivät ihmiset vaativat, että keskustelu siirretään sijaintiin, johon sisältyy sisätila ja ehtymätön tarjoilu.

Olen kolmatta kertaa vuorokauden sisään ravintola Kirjakaupassa ja uskoakseni Suomi-Areena-kokemuksen ytimessä. Punaisesta matosta kuuluu litimärkä lässähdys, kun sille astuu. Tutkimusjohtaja yrittää yhdistää terassilla pöytiä ja antaa joka kerta eri vastauksen, kun virkaintoinen ja yhä ärtyvä portieeri tiedustelee seurueen kokoa. Vihreä kaupunginvaltuutettu kritisoi ravintolavalintaan liittyvän vaivannäön ja viihtyvyyden kohtaanto-ongelmaa, mutta piristyy hetkellisesti, kun vihreä kansanedustaja tuo pöytään ämpärillisen kuohuviiniä.

Ihmiset puhuvat asioista. Sataa kaatamalla. Tungos on valtava. Ulkoa ei tahdo päästä sisään eikä sisältä ulos. Terassilla liikkuu huhu, jonka mukaan demaripoliitikko on edellisenä iltana saapunut yökerhon eteen moottoripyörällä. Tänään moottoripyörästä ei näy jälkeäkään, mutta demaripoliitikko on yhtä kaikki pukeutunut moottoripyöräilyä henkivään nahkatakkiin, jonka skaalaava vaikutus tekee hänestä hyvin vakuuttavan näköisen.

Kesäteatterista palannut ja siellä lähes paleltunut Lähde on huolissaan Suomi-Areenan tulevaisuudesta. Ajatuspajan toiminnanjohtajalla on valtava reppu, joka muodostaa väentungoksessa vakavan turvallisuusuhan. Pimeässä on vaikea arvioida, kuinka suuria tuhoja punaviini jakkupuvulle aiheuttaa.

Painostan valtioneuvoston kanslian pääsihteeriä luovuttamaan minulla Suomi 100 -hupparin ja ilmoitan ryhtyväni ilomielin juhlavuoden brändilähettilääksi.

Asmo Raimoaho

Dingon kolme ensimmäistä albumia muodostavat eheän satumaailman

Jos sanaa taivaallinen voisi kuvailla yhdellä elämyksellä, se olisi yöllisen kuonan suusta huuhtova jääkylmä coca cola. Pulppuavan elämänilon sävyttämä vointini kohenee entisestään, kun luen yölliset Mingla-viestit. Jossain päin Poria on yöllä tai aamulla ollut tietämättäni "mahtavat jatkot", joissa on käsitelty Dingon kolmen ensimmäisen albumin muodostamaa eheää satumaailmaa.

Päivän ensimmäisessä virallisessa tapaamisessa kuulen, että koulutuspolitiikassa on isoja asioita käynnissä.

Kun toinen, Sitran yhteiskunnallista merkitystä pohtinut tapaaminen päättyy, Suomi-Areenaa puretaan täyttä vauhtia. Teltat katoavat, Lottien puumökki ammottaa tyhjyyttään. Kirjakaupan terassilla istuu hiljaisia ihmisiä, jotka analysoivat tarkkanäköisesti omaa olotilaansa. Iltalehden edustaja haluaa Rossoon syömään, porilainen demarivaikuttaja ehdottaa nopeaa jallua. Jussi Lähde on ostanut kalaa, ja Helsingin Sanomain lehtimies virittelee keskustelua Ultra Bran parhaasta kappaleesta. Listaan lisätään Savanni nukahtaa ja Entäs nyt?.

Tuntikausiin Antinkadulla ei kulje yhtään ministeriä, kansanedustajaa, elinkeinoelämän vaikuttajaa eikä edesä ajatushautojaa.

Pettymykset seuraavat toisiaan.

Yksihenkinen ajatushautomo on ratkaissut sdp:n kriisin ja ehdottanut puoluesihteerille kaikkien yli 50-vuotiaiden jäsenten paitsi Liisa Jaakonsaaren likvidoimista. Puoluesihteeri on tyrmännyt ajatuksen.

Aurinko hellii Porin panttivangeiksi jääneiden ihmisten kasvoja, Rossossa ei ole ollut enää raastepöytää. Veltot ihmiset houkuttelevat toisiaan jazzeille, jonne he aikovat lähteä ihan kohta. Silmäpusseja vertaillaan.

Aikayksikkö kuluu.

Avataan keskustelu sananvapaudesta. Sivuraiteille ajautuva hölinä ei johda mihinkään lopputulokseen, mutta ilmoille heitetään ajatus, ettei valtamedia vaikene läheskään tarpeeksi. Aamulehden vastaava päätoimittaja astuu terassille.

Ihmiset katsovat hiljaa eteensä.

Kirjakaupan terassilla keskustellaan kuolemasta.

Suomi-Areena julistetaan päättyneeksi.


Kommentit (1)

  • Keskuskartanon ketku

    ”Sivuraiteille ajautuva hölinä ei johda mihinkään lopputulokseen,” Tuo virke sopii koko Areenaan. Sen tulokset ovat nolla. Päästiin näyttäytymään toisllemme ja varsinkin porilaisille, joilla ei ole muuta näytettävää kuin urheilijansa ( Tähti. Matsson, Ketola, Neziri), hiekkaranta, pari kalaravintolaa ja monta huonoa hotellia.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös