Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Kotimaa

Mies väittää etsivänsä 12-20-vuotiaista tytöistä seuraa Suviseuroille – Poliisi tutkii somessa leviävää videota Kurvinen ei lähde ehdolle Keskustan puheenjohtajaksi Onko kesämökkisi kuin muutkin Suomen yli puolesta miljoonasta mökistä? – Selvitimme kuumimman mökkeilykauden kynnyksellä, millainen on suomalaisen kesämökin anatomia Hallitus kaavailee puoluetukeen jopa 25 prosentin korotusta – asia esillä hallitusneuvotteluissa Perheenäiti toteutti 30 vuoden unelmansa ja rakennutti ainutlaatuisen omakotitalon metsän keskelle – Näin talonrakentaja säästää eniten, nämä yleiset virheet kannattaa välttää Valvovien valtuutettujen ja asiamiesten virkoja on perustettu viime aikoina lukuisia – näillä näkymin lisää on luvassa vanhusasiavaltuutetun verran Oikeus tuomitsi Lemmenjoki-harjoituksen johtajan ja Ilmavoimien entisen komentajan Valvovia valtuutettuja löytyy jo moneen tarpeeseen – näillä näkymin lisää luvassa vanhusasiavaltuutetun verran Saku Sipolasta SRV:n uusi toimitusjohtaja: ”Yhtiö tarvitsee selkeän käänteen ja uutta ajattelua” Kirkon ilmoitus olla virallinen Pride-viikon tukija aiheutti eroaallon – todellisuudessa ollut mukana kymmeniä vuosia Hallitus päätti perustaa eläinasiamiehen viran, mutta koska ja millä nimellä? – Eläinten hyvinvointilaki on myös uuden hallituksen työlistalla Oikeus antaa tuomiot Ilmavoimien Lemmenjoki-harjoituksen syytteistä tänään Harkitsetko ottavasi kulutusluottoa veronpalautuksia vastaan? Nämä muutokset kannattaa huomioida veronpalautusten uudistuttua Suomi-klassikko maistuu maailmalla entistä paremmin, ruokaviennin kärjessä keikkuu myös yllättäjä Biologi kouluttautuu nyt 12 viikossa koodariksi, kun oman alan töitä ei löytynyt – pikakoulutuksista toivotaan apua ohjelmistoalalle Onnistutko ratkaisemaan tämän kuva-arvoituksen 40 visaista tehtävää? Näissä pähkinöissä vaaditaan mittatietoa Rinne: ”Kello tikittää leirillä” – lausunnot Isis-suomalaisista saadaan lähipäivinä, päätös tehdään ”mahdollisimman nopeasti” Luvassa muutoksia lemmikkien kauppaamiseen ja omistamiseen – uusi hallitusohjelma iskee pentutehtailuun ja nettimyyntiin Poliisin tutkimaa Tinder-raiskausta ei tapahtunutkaan – nyt selvitetän perätöntä lausumaa Polkupyöräilijä ajoi humalassa moottoritiellä vastaantulevien kaistalla Tomin munuainen ehti olla jäissä 57 minuuttia – sitten veli Timo Westerinen sai elinsiirron, joka muutti hänen elämänsä Perheenäiti Sannalla, 36, on kolme aivan erilaista sivupersoonaa: ”Mieheni sanoo, että jopa puheääneni muuttuu, kun minusta tulee bile-Sanna tai lapsi-Sanna” 23-vuotias miesepäilty kertoi pussailustaan 15-vuotiaan teinimurhaajan kanssa: ”Täs tarinas uppoo molemmat, ei selvii yksikään Titanicin matkustajista” Eurajoella hukkunut mies oli yksi Suomen viidestä hukkuneesta: tällainen oli juhannus vuonna 2019 Valepoliisi etsi puhelinluettelosta Rauha-nimisiä vanhuksia ja huijasi rahat tileiltä - tuomittu pesi rahaa jopa äitinsä tilin kautta Aleksi Sastamalasta ei ollut uskoa silmiään, kun tiikeripyton muni 40 munaa yön aikana: Voiko olla mahdollista, että naaras lisääntyi neitseellisesti? 17-vuotias Jyri Huhtala polkee 30 vuotta vanhalla pyörällä Suomen halki – 1500 kilometrin matkaan menee kaksi viikkoa Noin 80 vuotta vanha saunarakennus tuhoutui tulipalossa Nokialla Näin erilaisten sähköautojen vakuutukset eroavat muiden autojen vakuutuksista – isoja eroja polttomoottoreihin verrattuna 1700-luvun hirsitorppa muuttui Tainan käsissä ihanaksi kesäkodiksi: remontti pikkurahalla ja vanhaa kunnioittaen Kokkokieltoa uhmattiin ympäri Suomen, somessa lainrikkomista kutsuttiin ”maalaisjärjen voitoksi” - pelastuslaitos tyrmää viritelmät vaarallisena Kaksi 15-vuotiasta poikaa tappoi miehen Tykkimäellä, eivätkä he koskaan osanneet selittää miksi - Tällaisia olivat Suomen rikoshistorian synkimmät juhannukset Miehet päättivät etsiä rakkautta paperisella ilmoituksella kaupan seinällä – lopputuloksena nopea muutto omakotitaloon ja dokumenttisarja Ministeri Sanna Marin kertoo nyt, mitä piilee jäänviileän itsevarmuuden alla, että hän on yhden asian friikki ja miten hän ponnisti köyhyydestä politiikan huipulle Heli Mustosen epätietoisuus kesti 25 vuotta – sitten japanilaistutkijat löysivät selityksen sille, miksi Hanna-tytär ei puhu mutta laulaa ja haluaa käyttää jääkiekkokypärää Jenni Häikiö näki pakolaisleirillä elävien lasten pelon, nälän ja vilun ja huolestui: "Mitä tapahtuu, kun he ovat aikuisia?" Näin asuvat maailmantähdet Lapissa: Kävimme julkkisten suosimassa luksushotellissa, joka houkuttelee kävijöitä materian sijaan palvelulla Rinne: Suomi sai tavoitteitaan läpi EU-strategiassa – Hallituksen kärkiteemaksi nostetut ilmastokysymykset menivät silti mönkään Mustikkasato jää laihaksi, puolukkaa ja lakkaa paremmin tarjolla marjastajille Sveitsin testilento-ongelma herättää kysymyksen, kuinka valmiiksi Saab ehtii saada Gripen-hävittäjän Suomea varten Öljynkeräys jatkuu Suomen Leijonan majakan alueella – tuhansien litrojen päästön ajelehtiminen saaristoon on toistaiseksi epätodennäköistä Sampsa Kataja oli kovapalkkainen juristi ja asianajotoimiston osakas – nyt hän hoitaa puutarhaa ja nostaa sopeutumisrahaa Juhannusaattona jopa +28 astetta, mutta rajujakin ukkosia luvassa – ”Helle hiipuu” ja juhannuspäiväksi jo viilenevää Turvapaikanhakijoiden maksukortit vaihdettiin uusiin, ja samalla yli tuhat jäi saamatta varojaan – Maahanmuuttovirasto: "Ongelmaa työstetään ankarasti" Rikosseuraamuslaitos selvittää toisen varmuusosaston perustamista — LM:n tiedot: vanginvartijoiden pahoinpitely oli tilaustyö Ruuan hinta Suomessa 20 prosenttia yli EU:n keskitason – kaupan mukaan saman tason havittelu vaatisi yhteiskunnallista muutosta Arabianrannan murhatutkimus valmis syyttäjälle – esitutkinnan perusteella kyseessä oli yksittäisen henkilön impulsiivinen teko Kaksi tuomiota SCC-vyyhdistä – Markku Ritaluomalle lähes miljoona euroa maksettavaa Hakeeko TUL avustuksia haamuseuroilla? – Neljä väitettä TUL:sta Nosturiauto kaatui talon päälle Sastamalassa – katso kuvat