Katso video: Näin teet kynttilän itse – palaa usein pontevammin kuin kaupasta ostettu

Käymme kynttiläntekovaiheet läpi kohta kohdalta.

Hanna Laasanen
Katso video: Näin teet kynttilän itse – palaa usein pontevammin kuin kaupasta ostettu

Kynttilä saa pintaansa uuden vivahteen, kun se kastetaan pikaisesti värjätyssä massassa.

Milla Nurmi

Kynttiläsesonki on tunnetusti tiiviimmillään jouluaikaan, mutta valontuojia voi valaa myös talvisiin iltoihin.

Porin Taitokeskuksen vastaava neuvoja Kaija Vastamäki kokee tekoprosessin olevan helposti lähestyttävä ja omaksuttava.

–Tämä on tällaista sottaustyötä. Paikat kannattaa suojata hyvin ja kuumien asioiden kanssa olla varovainen – silloin isompaa ei pitäisi päästä tapahtumaan.

Kauppojen hyllyiltä löytää nykyisin laajan valikoiman erilaisia kynttilöitä. Kuinka yleistä niitä on enää tehdä kotona?

–Pitkälti se on määrätty porukka, joka haluaa jatkaa näitä perinteitä, kertoo Vastamäki.

Itse tehdyt kynttilät ovat laadultaan parempia kuin tuotantolinjoilta tulleet, hän uskoo.

–Ne palavat savuttamatta ja valuttamatta. Toki nykyään esimerkiksi Ikeankin halvat kynttilät voivat palaa todella hyvin.

1. Valmista massa

Aloita sulattamalla kynttilämassa vesihauteessa käyttäen astiana esimerkiksi metallista kurkkupurkkia. Ilman vesihaudetta syntyy pohjaan palamisen ja tulipalon vaara.

Massa muodostetaan steariinista ja parafiinista suhteessa 2:1. Myös vanhoja kynttilänpätkiä voi käyttää, tällöin massa-aineksia tulee olla puolet kokonaismäärästä. Keitos vaatii sulaakseen vähintään tunnin.

–Jos seassa on vanhoja pätkiä, on sydänlangat hyvä poimia pihdeillä pois valmiista massasta. Ne eivät ole kovin esteettisiä, naurahtaa Vastamäki.

2. Tee muotti

"Rakenna" kynttilämuotti käyttäen muovista viinilasia tai vaikkapa entistä kahvikuppia. Tee lasin jalan päähän pieni reikä, josta sydänlanka pujotetaan läpi. Tiivistä se maalarinteipillä muottiin. Jos teet kynttilän kahvikuppiin, kiinnitä sydänlanka palamattomalla teipillä.

Lanka valitaan kipan perusteella – mitä isompi muotti, sitä paksumpi lanka.

3. Täytä

Kaada massa rauhallisesti muottiin. Muista tarkkailla, että sydänlanka pysyy kaadettaessa keskellä. Täyttövaiheessa joukkoon voi myös lisätä kovettuneesta massasta kappaloituja palasia.

–Massan tulisi olla tässä vaiheessa jähmettymäisillään, ei ihan kuumaa. Muuten kynttilään syntyy helposti höttöisiä onkaloita. Nekin voi kuitenkin myöhemmin täyttää, eli työ ei ole pilalla, vakuuttaa Vastamäki.

4. Anna olla

Jätä massa muottiin jähmettymään. Suositeltavaa on odottaa yön yli, mutta vähintään neljä tuntia riippuen sisäilman lämpötilasta.

Hanna Laasanen
Kynttilämassan tulisi saada jähmettyä muotissa vähintään neljä tuntia.

Kynttilämassan tulisi saada jähmettyä muotissa vähintään neljä tuntia.

5. Poista muotti, värjää ja koristele

Irrota teipit ja kopauta kevyesti valmis kynttilä ulos muotista. Pintavärjää se kastamalla nopeasti värimassaan, joka on tehty samalla tekniikalla kuin kynttilämassakin, erona vain värjäys.

Mikäli haluat kynttilästä tummemman, toista upotus useamman kerran. Halutessasi voit toki jättää aikaansaannoksen myös valkoiseksi. Korista kynttilän pintaa esimerkiksi nauhoin tai maalein.

Katso videolta vaiheita kynttilänteosta:

 

Näitä tarvitset

Steariinia ja parafiinia massaa varten. Vanhoja kurkkupurkkeja, kertakäyttöisiä viinilaseja tai parhaat päivänsä nähneitä kahvikuppeja. Sydänlankaa sekä palamatonta teippiä. Halutessasi lisäksi kynttiläväriä, koristeita ja vanhoja kynttilänpätkiä.

Löydät tarpeet suuremmista marketeista, taitokeskuksista tai askartelukaupasta. Suurimmillaan valikoimat ovat ennen joulua.


Kommentit (1)

  • Kaihoisa kansankynttilä

    Itse käsityön ystävänä on mukava lukea toisten näpertelystä, vaikka olenkin kehittänyt itse erikoisen kynttilämallin niin silti kiinnostukseni herää mitä toiset saavat käsillään aikaan. Olen huomannut kynttilän raaka-aineiksi sopivan myös luonnosta löytyviä materiaaleja, siksi olen käyttänyt melkein mitä vain kiinteitä ravinteita ja pehmeistä sammaleista aina kirveellä veistettyihin häränsarviin saakka. Aloitan sen valmistelun jo materiaaleja tutkiessani, kuitenkin itse valmistusprosessi on työläin vaihe, mutta myös tärkein. Sekoitettuani ainekset varovasti käsissä pyöritellen, samalla talia pehmeästi painellen tyvestä. Tätä jatkan niin kauan kuin hyytyvän kynttilän kovuus tuntuu kädessä siltä, että on aika työntää sydän sisälle, hitaasti pujottelen sormilla samalla pyörittäen asettelen sydämen hiljaa paikoilleen. Tässä vaiheessa yleensä tunnen helpotuksen huokaisun suupielistäni purkautuvan kuin itsestään, koska täydellisen kynttilän sulaminen täytyy olla sopusoinnussa juuri oikealla hetkellä paikoilleen asetetun sydämen pysähtyessä paikoilleen, sellainen täydellisyyden tunne valtaa mielen heti onnistuneen valmistusprosessin jälkeen, oi miten tyydyttävää se on mielelle. Jokaisen valmiin kynttilän tarkistan varovasti, innostukseni saa aina hymyn huulille työnnettyäni hieman tulen lämpöä lähelle kynttilää, sen hieman pyöreän kärjen vielä pehmeässä sydänjuuressa syttyy samantien liekki, jonka vaaleanpunainen hehkuva eläväisesti kiiltävä pinta heijastaa taivaanvalkoista väriä, jota kauniimpaa hehkua säestää merellisen pinnan säihkyvät kipinät, silloin tunnen täydellistä ylpeyttä kansankynttilän synnystä, jonka tyydytyksen tuottavasta valmistusprosessista tunnen. Suosittelen … kansankynttilä käy niin arkeen kuin juhlaan …” kypällä” resepti pakalta !
    Osoitteesta: Karviantie 603, Nummikoski, Suomi Finland, alv-rek, Ly-tunnus 0466625118 :)))

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös