Traktorimönkijä suistui tieltä Ylöjärvellä: nuori kuljettaja kuoli, matkustaja loukkaantui

Onnettomuuden seurauksena ajoneuvon alle 18-vuotias kuljettaja menehtyi ja kyydissä ollut nuori loukkaantui.

Ylöjärvi

Ylöjärven Lähdevainiontiellä sattui lauantaina illalla liikenneonnettomuus, jossa nuori henkilö menehtyi, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitoksen päivystävä tutkinnanjohtaja Markus Antila.

”Poliisi tutkii tällä hetkellä tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Onnettomuus­tutkinta­lautakunta on myös käynyt paikalla ja suorittaa omat tutkimuksensa.”

Antila sanoo, että onnettomuudessa on ollut osallisena muitakin henkilöitä. ”Toistaiseksi muilla ei ole hengen ja terveyden vaaraa.”

Poliisi tiedotti sunnuntaina iltapäivällä, että hätäkeskukseen tuli lauantaina 20.5. kello 23.29 ilmoitus Ylöjärven Lähdevainiontiellä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Tapahtumapaikalla selvisi, että traktorimönkijä oli suistunut ulos tieltä. Onnettomuuden seurauksena ajoneuvon alle 18-vuotias kuljettaja menehtyi ja kyydissä ollut nuori loukkaantui.

Kolaripaikalla tehtyjen tutkimusten perusteella poliisi on todennut, että ajoneuvo on suistunut tieltä ja sen seurauksena kaatunut.

Poliisi jatkaa onnettomuuden olosuhteiden ja syiden selvittämistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut