Helsinki
Hallitusneuvottelujen iso kuva tiistaina oli valtiontalouden tila. Tai ainakin näin hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden johtajat antoivat ymmärtää yhteisessä tiedotustilaisuudessaan Säätytalolla.
Somekohut Ylen rahoituksesta tai erimielisyydet esimerkiksi kehitysyhteistyön kohdentamisesta tai maahanmuuton kysymyksistä loistivat poissaolollaan.
Talousahdistuneen tunnelman tiivisti neuvotteluja vetävän kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon toteamus. Kokoomus ratsasti huhtikuussa vaalivoittoon varoitellen valtionvelan kestämättömästä linjasta.
”Tilanne on vielä pahempi kuin ajattelin”, Orpo tylytti tiistaina esitellessään medialle viivakaaviota, joka kuvasi julkisen talouden velan kasvua tulevina vuosina.
”Siksi on vielä välttämättömämpää tehdä valtiovarainministeriön suosittamalla tavalla”, Orpo sanoi.
Orpo huomautti lisäksi Suomen bruttokansantuotteen kasvun jäävän tänä vuonna miinukselle.
”Alijäämän määrä koko julkistaloudessa pahenee”, Orpo lisäsi muistuttaen, että velkaantuminen ja korkojen nousu yhdessä ovat nostamassa valtion velanhoitomenot vaalikauden loppuun mennessä viiteen miljardiin euroon.
Orpon mukaan kokoomuksen ja valtiovarainministeriö esittämä 6+3-ohjelma korjaisi tämän kehityksen, ja pysäyttäisi velkaantumisen kasvun. Orpon mukaan 6+3-malli riittäisi myös taklaamaan kestävyysvajeen, joka uhkaa Suomea.
Talouspuhe korostui tiistain tiedotustilaisuudessa, sillä hallitusneuvotteluissa oli maanantaina syntynyt yhteisymmärrys tulevan hallituksen talousraameista.
Muissa ryhmissä neuvottelut olivat vasta alkuvaiheessa ja neuvottelijat kuulivat eri alojen asiantuntijoita ministeriöiden virkamiehistä lobbareihin ja etujärjestöihin.
Talousraami luo ohjeistusta hallitusneuvottelujen eri teemapöytiin.
Orpon mukaan tavoitteena on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen ja se vaatii uudistuksia. ”Meillä neljällä puolueella ei ole mitään muuta tavoitetta kuin löytää tapa millä Suomesta tulee luja ja vahva, sellainen mikä pystyy pitämään yllä hyvinvoinnin”, Orpo summasi.
Hallitusneuvotteluja ohjaavaa talousraamia ei kuitenkaan julkistettu eikä raamia oltu viety ainakaan tiistai-iltapäivänä eri neuvotteluryhmiin.
Kokoomuksen Orpo oli tiedotustilaisuudessa tyytyväinen talousraamin laatineen talousryhmän toimintaan hallitusneuvotteluissa. Hänen mukaan yksimielisyys talousraamista syntyi puolueiden välillä ”suhteellisen helposti”.
”Työ on tosi vaikeaa, kun ei ole mitä jakaa, vaan ottaa pois pääasiassa”, Orpo jatkoi.
Perussuomalaisten Riikka Purra korosti, että kaikesta ei kuitenkaan olla vielä yksimielisiä talousryhmässäkään. Samaa sanoi Rkp:n Anna-Maja Henriksson, joka kuitenkin korosti, että suuruusluokasta ja suurista linjoista on yksimielisyyttä.