Hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok.) alleviivasi julkisen talouden sopeutustoimien tärkeyttä tiedotustilaisuudessa Säätytalossa tiistaina illansuussa. Orpo ja muut neuvotteluihin osallistuvien puolueiden johtajat kommentoivat tilannetta illansuussa.
Velkaantuminen ja nopeasti nousevat korot johtavat Orpon mukaan siihen, että nykyennusteiden mukaan valtion velanhoitokulut julkisyhteisöissä, eli valtiossa ja kunnissa, nousevat vaalikauden loppuun mennessä jo viiteen miljardiin euroon.
Orpon mukaan hallitusneuvotteluiden tilannekuvassa on käynyt ilmi, että julkisen talouden tilanne on vielä huonompi kuin hän oli aiemmin ajatellut. Hänen mukaansa neuvotteluissa käytössä olevia, maanantaina valmistuneita talousraameja ei julkaista.
Valtion velkaantuminen ei ole kestävä tie, sillä valtiovelka on muutoin kasvamassa 2030-luvulle tultaessa niin, että sitä olisi jo sata prosenttia Suomen bruttokansantulosta, Orpo totesi tilaisuudessa.
"Silloin voidaan heittää hyvästit hyvinvointiyhteiskunnalle", Orpo sanoi.
"Sotemenot kasvavat hurjaa vauhtia. Haluamme huolehtia terveyspalveluista, mutta tällaista kulujen kasvua mikään hyvinvointiyhteiskunta ei kestä. Meidän on löydettävä tapoja hillitä menojen jatkuvaa kasvua."
Talouskehitys ei ole riittävästi turvaamaan menoja, Orpo totesi heti tiedotustilaisuuden aluksi..
Samalla valtion korkomenot kasvavat.
"Jos ei mitään tehdä, tämä pahenee. Esimerkiksi koko maanpuolustukseen käytetty summa on tuo viisi miljardia."
Orpo ei kommentoinut kysyttäessä sitä, miten suuri osa kuuden miljardin sopeutustoimista olisi suoria leikkauksia.
Sitoutuminen kuuteen miljardiin
Orpo ei aiemmin tiistaina vahvistanut lehtitietoja, joiden mukaan suunnitteilla olisi 2+2+2 miljardin euron sopeutusmalli. Hän kuitenkin totesi, että sopeutus koostuu kolmesta osasta, kuten aiemminkin on kerrottu.
”Näitä ovat kasvu- ja työllisyystoimet, rakenteelliset uudistukset, joilla saadaan tuottavuutta lisää ennen kaikkea julkiselle sektorille ja sitten kolmantena suorat säästöt ja priorisoinnit. Kaikissa on paljon tekemistä”, hän sanoi Säätytalolla.
Muun muassa Maaseudun Tulevaisuus -lehti uutisoi maanantaina lähteisiinsä viitaten, että suunnitteilla olisi alkuun kahden miljardin leikkaukset ja kaksi miljardia talouden kasvua nopeuttavia toimia. Tarvittaessa myöhemmin tehtäisiin vielä kahden miljardin euron lisäleikkaukset.
Orpo sanoi, että tasapaino kolmen osan välillä ratkeaa neuvottelujen edetessä.
Hallitusneuvotteluissa mukana olevat puolueet ovat sitoutuneet siihen, että valtiontaloutta sopeutetaan kuudella miljardilla eurolla tällä vaalikaudella.
100 000 uutta työpaikkaa?
Orpo sanoi, että mitä enemmän tuleva hallitus pystyy tekemään työllisyystoimia, jotka ovat valtiovarainministeriön todentamia, sitä vähemmän painetta on suorien säästöjen tekemiselle. Tuleva hallitus haluaa, että Suomeen syntyy 100 000 uutta työpaikkaa tällä vaalikaudella.
”Jos me siinä onnistuisimme, se vahvistaisi julkista taloutta noin kahdella miljardilla.”
Häneltä kysyttiin, pitääkö kaikkien työllisyystoimien olla valtiovarainministeriön verifioimia. Orpo myönsi, että vaatisi todella paljon, jos tavoitellaan suoria työllisyystoimia, jotka vahvistavat todennetusti julkista taloutta kahdella miljardilla.
”Katsotaan, kuinka pitkälle päästään.”
Kaikkia uusia työpaikkoja on hänestä mahdotonta etukäteen todentaa.
”Jos puretaan vaikka normeja tai nopeutetaan lupaprosesseja, kuinka paljon se tarkoittaa työllisiä?”
Kokoomus, perussuomalaiset, rkp ja kristillisdemokraatit käyvät hallitusneuvotteluita toista viikkoa.
Halla-aho: Keskustelu ollut yllättävän rakentavaa
Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon mukaan puolue ajaa hallitusneuvotteluissa mahdollisimman suuria leikkauksia kehitysyhteistyövaroihin. Sen lisäksi perussuomalaiset vaatii käytettävissä olevien rahojen parempaa käyttöä ja parempaa kohdentamista.
”Kantamme on se, että maa ei voi auttaa velaksi. Toisin sanoen kehitysapua voidaan harjoittaa ainoastaan budjettiylijäämästä, jota ei tällä hetkellä ole näkyvissä”, Halla-aho sanoi Säätytalossa medialle.
Halla-ahon mukaan asiasta on pystytty käymään yllättävän rakentavaa ja rauhallista keskustelua neuvottelupöydässä, vaikka siitä on syviä erimielisyyksiä.
Orpo ei halunnut ottaa kantaa yksittäisten puolueiden tavoitteisiin, eikä siten kommentoinut perussuomalaisten kantaa.
”Eri asioissa eri puolueilla on erilaisia neuvottelutavoitteita. Koko hallitusohjelmaneuvottelun tavoite on yhteen sovittaa näitä puolueiden kantoja”, Orpo sanoi.
Hän kuitenkin totesi, että kun kaikkia valtion menoja arvioidaan, myös kehitysyhteistyömenoja pitää arvioida ja katsoa, minkä verran siitä voisi supistaa.
Syviä erimielisyyksiä
Halla-aho istuu pöydässä, jossa ratkotaan muun muassa Eurooppa-politiikkaan, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä kehityspolitiikkaan liittyviä kysymyksiä.
Halla-aho sanoi, että ryhmässä on syviä erimielisyyksiä muustakin kuin kehitysyhteistyörahoista. Perussuomalaisilla ja kristillisdemokraateilla on esimerkiksi paljon kriittisempi suhtautuminen EU:n liittovaltiokehitykseen kuin muilla osapuolilla eli rkp:llä ja kokoomuksella.
”Mutta sanoisin, että yllättävän monissa asioissa olemme päässeet eteenpäin ja pystyneet löytämään sellaisia muotoiluja, jotka ovat kelvanneet kaikille osapuolille.”