Neuvottelut hallituksen muodostamiseksi jatkuvat nyt toista viikkoa. ”Työn touhu, se on ehkä oikea kuva tällä hetkellä”, kommentoi neuvotteluja vetävä kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tiistain neuvotteluihin saapuessaan.
”Tänään on tarkoitus antaa talouden alustavat raamit reformipöydille. Ne saatiin eilen valmiiksi.”
Talouden sopeutusmalli muodostuu Orpon mukaan kolmesta osasta: kasvu- ja työllisyystoimet, rakenteelliset toimet ja säästötoimet. ”Kaikissa on paljon tekemistä. Tietenkin vaikkapa mitä enemmän voidaan tehdä työllisyystoimia, se vähentää paineita suorien säästöjen tekemiselle.”
Kahden miljardin euron tasapainotusta työllisyyttä kohentamalla on epäilty julkisuudessa epärealistiseksi. Onko tässä varaa, että tästä tulee tällainen toiveiden tynnyri?
”Me emme tee täällä toiveiden tynnyriä”, Orpo vastaa.
”Me teemme sellaisia suunnitelmia, jotka ovat realistisia. Tavoitteiden pitää kuitenkin olla kunnianhimoisia.”
”Syviä erimielisyyksiä, mutta keskustelua pystytään käymään”
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho paalutti tiistaina aamulla puoleensa tavoitteita hallitusneuvotteluissa.
Halla-aho on osa Kansainvälinen ja aktiivinen Nato-Suomi -nimistä pääpöytää. Sen aiheita ovat Eurooppa-politiikka, ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä maanpuolustus. Suomen Nato-politiikka, pohjoismainen yhteistyö, ulkomaankauppa, kehityspolitiikka, kyberturvallisuus ja hybridiuhat.
Halla-aholta kysytään esimerkiksi EU:n Ukraina-politiikasta.
”Keskustelua käydään siitä, millaisilla instrumenteilla vaikkapa Ukrainan jälleenrakentamista [EU:n taholta] täytyy tehdä. Jaamme varmasti sen näkemyksen, että meidän turvallisuuden kannalta on parempi jälleenrakentaa Ukrainaa.”
Samalla hän kuitenkin sanoo, ettei perussuomalaisten ole ”tyytyväisiä tapaan, miten suomalaisten veronmaksajien rahoja kehitysavussa käytetään”.
”Ajamme mahdollisemmin suuria leikkauksia kehitysyhteistyön määrärahoihin”, Halla-aho toteaa.
Miten tähän on reagoitu, Halla-aholta kysytään.
”Tästäkin on pystytty käymään yllättävän rauhallisia keskusteluita. Aiheessa on syviä erimielisyyksiä, mutta keskustelua pystytään käymään.”
Orpo: Myös kehitysapua pitää arvioida ja tarvittaessa leikata
Hallitusneuvotteluihin Halla-ahon jälkeen saapuneelta Orpolta kysyttiin myös erimielisyyksistä kehitysavun suhteen.
”En ota kantaa yksittäisten puolueiden tavoitteisiin. Eri tahoilla on eri tavoitteita, ja nyt on tavoitteena sovittaa niitä. Kun valtion menoja arvioidaan, myös kehitysapua pitää arvioida ja tarvittaessa leikata”, Orpo vastaa.
Miten luonnehtisit suurimpia erimielisyyksiä neuvottelevien puolueiden välillä?
”Juuri tällä hetkellä minulla ei ole tiedossa suuria erimielisyyksiä. Vaikeita neuvotteluita kylläkin. Talouden sopeuttaminen on iso kysymys, mutta ei välttämättä erimielisyys.”