Helsingin hovioikeus alkaa tiistaina käsitellä niin sanottua Katiska 2 -huumevyyhtiä. Syyttäjät vaativat istunnossa Niko Ranta-ahon vankeusrangaistukseen tuntuvaa korotusta.
Ranta-aho ei itse vaadi muutosta aiemmin saamaansa käräjätuomioon.
Katiska 2 -huumejuttu koskee epäiltyjä uusia huumerikoksia, jotka Ranta-ahon epäillään tehneen aikaisemman Katiska-huumeoikeudenkäynnin aikana vuosina 2020–2021.
Ranta-aho oli tuolloin päässyt pois tutkintavankeudesta mutta ei ollut ehtinyt saada vielä tuomiota ensimmäisestä Katiska-vyyhdistä.
Ranta-aho on sittemmin tuomittu varsinaisesta Katiska-vyyhdistä toisena sen päätekijänä 11 vuoden vankeusrangaistukseen. Toisena päätekijänä tuomion sai Janne Tranberg.
Ranta-aho myönsi Katiska 1:n oikeusprosessin aikana johtoasemansa ja osoitti aineiden maastokätköjä. Helsingin hovioikeus lievensi rangaistusta tällä perusteella kahdella vuodella.
Syyttäjät Anna-Riikka Ruuth ja Heli Vesaaja vaativat nyt alkavassa Katiska 2 -istunnossa Ranta-aholle poikkeuksellista rangaistusta. Samoin he tekivät aiemmin käräjäoikeudessa.
Syyttäjien mukaan kahdesta eri oikeudenkäynnistä eli Katiska 1:stä ja Katiska 2:sta annettavia rangaistuksia ei tulisi määrittää yhteinen 13 vuoden rangaistusmaksimi.
Siksi he vaativat aiemmin käräjäoikeudessa Katiska 2:sta 13 vuoden enimmäisrangaistusta. Tällöin Ranta-ahon olisi ollut mahdollista saada kahdesta oikeudenkäynnistä rangaistukseksi yhteensä yli 20 vuotta vankeutta.
Käräjäoikeus ei kuitenkaan hyväksynyt syyttäjien päättelyä.
Käräjäoikeuden mukaan laki on yksiselitteinen sen suhteen, että ennen tuomion antamista tehdyt rikokset tuomitaan ikään kuin rangaistus olisi annettu samalla kertaa. Tämän takia Ranta-ahon yhteen lasketut vankeusrangaistukset Katiska 1:stä ja 2:sta eivät voi käräjäoikeuden tuomion mukaan ylittää 13:a vuotta.
Kun Ranta-aho oli saanut Katiska 1:stä 11 vuoden tuomion, käräjäoikeus langetti hänelle Katiska 2:sta vain kahden vuoden tuomion.
Syyttäjät pitävät hovioikeudessa kiinni näkemyksestään, että Ranta-aholle voidaan langettaa myös Katiska 2:sta pitempi kuin kahden vuoden tuomio. He eivät kuitenkaan ota vielä kantaa siihen, kuinka monen vuoden tuomio Ranta-aholle pitäisi tuomita hovioikeudessa.
Käräjillä syyttäjät vaativat hänelle rangaistusta neljästä törkeästä huumausainerikoksesta. Käräjäoikeus tuomitsi hänet vain kahdesta syytteestä ja hylkäsi kaksi muuta syytettä.
Ranta-aholla oli käräjäoikeuden mukaan keskeinen rooli toisen syytetyn kanssa huumausaineiksi luokiteltujen lääkevalmisteiden ja ekstaasipillereiden maahantuonnissa. Tuomio tuli 71 450 lääketabletista ja 22 360 ekstaasipilleristä.
Ranta-ahon käräjillä hylätyt syytteet koskivat oikeudenkäynnin vakavimpia rikosepäilyjä eli 50–100 amfetamiiniöljylitran ja vähintään sadan kilon marihuanaerän maahantuonnin yrityksiä.
Hovioikeudessa syyttäjät ovat luopuneet amfetamiiniöljyä koskevasta syytteestä. Sen sijaan he vaativat edelleen, että Ranta-aho olisi tuomittava marihuanaerästä.
Katiska 2:n oikeudenkäynnissä on myös muita syytettyjä. Hovioikeus on varannut asian käsittelyyn viisi istuntopäivää.