Suomen ja Viron keskusrikospoliisit ovat tutkineet epäiltyä törkeää ihmiskauppaa rakennusalalla. Poliisi epäilee, että ainakin kymmeniä työntekijöitä on houkuteltu Latviasta ja Virosta Suomeen pakkotyön kaltaisiin oloihin.
Rikoksella hankittua hyötyä epäillään kertyneen noin 2,3 miljoonaa euroa, kertoo keskusrikospoliisi (KRP) tiedotteessa.
Palkkoja on poliisin mukaan useassa tapauksessa jätetty osittain tai kokonaan maksamatta. Lisäksi osan työntekijöistä epäillään joutuneen väkivallan tai sillä uhkailemisen kohteeksi.
Poliisi arvioi, että rikoskokonaisuudessa on rekrytoitu satoja työntekijöitä ulkomailta Suomeen vuosien 2020–2022 aikana. He ovat olleet pääasiassa Latvian, Viron ja Ukrainan kansalaisia.
Esitutkinnassa on tähän mennessä löydetty 21 epäillyn rikoksen uhriksi joutunutta. Uhrien määrä voi kuitenkin olla paljon suurempi, arvioi poliisi.
Epäillyt ovat KRP:n mukaan pääosin virolaisia. Osa epäillyistä johtohenkilöistä ja taustavaikuttajista on Virossa luokiteltu järjestäytyneessä rikollisryhmässä toimineiksi henkilöiksi.
Toiminnan keskiössä olevaan yritykseen on kuitenkin nimetty suomalainen toimitusjohtaja, jolla ei poliisin mukaan ole ollut todellista toimivaltaa yrityksessä.
Rikollista toimintaa on poliisin mukaan pyritty häivyttämään muun muassa perustamalla erillisiä yrityksiä rikoshyötynä saatujen varojen siirtämiseen.
Suomalaisia rakennusalan yrityksiä, joissa Suomeen houkutellut työntekijät ovat työskennelleet, ei epäillä rikoksista.