Revontulia saattaa olla mahdollista nähdä tänään toisena myöhäisiltana ja yönä putkeen, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Heikki Sinisalo.
Revontulia oli mahdollista nähdä eilen myöhään illalla ja yöllä pohjoisessa ja eteläisessä Suomessa. Maan keskivaiheilla revontulia ei voinut nähdä runsaan pilvisyyden vuoksi.
”Ensi yönä on luvassa selkeää taivasta ainakin Lapissa ja paikoin etelässä, joten näillä alueilla voi näkyä taas revontulia. Maan keskiosissa revontulia ei näy”, Sinisalo sanoo.
Lunta voi kertyä jopa 20 senttiä
Maan keskivaiheilla liikkuu Sinisalon mukaan tänään vesi- ja lumisaderintama. Lunta sataa tänään etenkin aamupäivällä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
”Lunta voi kertyä tänään Kainuussa jopa 20 senttiä”, muilla alueilla 10–15 senttiä.
Pohjois-Pohjanmaalta Karjalaan sateet tulevat alas vetenä. Rintama-alue vetäytyy iltapäivään mennessä Venäjän puolelle.
Etelä-Suomen läpi kulkee aamu- ja keskipäivän aikana heikko vesisadealue. Nämä heikot sateet eivät kuitenkaan poista etelään annettuja laajoja ruohikkopalovaroituksia. Lisäksi Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen on annettu metsäpalovaroitus.
Maan keskiosiin on annettu varoitukset erittäin huonosta liikennesäästä lumipyryn vuoksi kello kolmeen iltapäivällä saakka.
Etelässä voi olla yli 15 astetta lämmintä, Lapissa pakkasta
Etelässä päästään tänään nauttimaan lämpimistä keleistä. Lämpötilat voivat nousta Sinisalon mukaan siellä yli 15 asteeseen.
”Maan keskiosissa päivän korkeimmat lämpötilat jäävät 5–10 asteeseen. Kainuusta pohjoiseen korkeimmat lämpötilat ovat nollan ja viiden lämpöasteen välillä”, Sinisalo sanoo.
Pohjoisimmassa Lapissa on koko päivän pakkasta.