Jälleen yksi rakennus paloi maan tasalle Tampereen Messukylässä – samalla suunnalla ollut jo useita tulipaloja: ”Joku siellä nyt liikkuu”

Hälytys Osuusmyllynkadulle tuli sunnuntai-iltana kello 22.40. Rakennus paloi täydellä voimalla pelastuksen yksiköiden päästessä paikalle.

Hälytys rakennuspalosta Osuusmyllynkadulla Tampereella tuli sunnuntaina kello 22.40. Paikalta nouseva savu näkyy kauas. Samalla kadulla paloi varastohalli myös perjantain vastaisena yönä.

Tampere

Tampereella on palanut jälleen rakennus Messukylän suunnalla. Tuorein hälytys rakennuspalosta tuli Osuusmyllynkadulle sunnuntai-iltana kello 22.40.

Osuusmyllynkadulla paloi varasto, kertoo päivystävä palomestari Jari Hiltunen Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksesta. Aiemmin illan aikana palanutta rakennusta kuvailtiin teollisuushalliksi. Tontilla sijaitsi kaksi tyhjillään ollutta rakennusta, joista nyt paloi pienempi varastorakennus.

Rakennus oli täyden palon vaiheessa ja paloi rajusti, kun pelastuslaitoksen yksiköt pääsivät paikalle. Rakennus sortui ainakin osittain. Palo saatiin nopeasti hallintaan ja sammutettua.

”Käytännössä rakennus paloi maan tasalle”, Hiltunen sanoo. Palo ei aiheuttanut muita vahinkoja ihmisille tai ympäristölle.

”Siellä on jälkisammutusvaihe menossa. Useita yksiköitä on edelleen paikalla ja siellä jäähdytellään kohdetta. Palo ei ole levinnyt muihin rakennuksiin”, Hiltunen kertoi kello 23.20 sunnuntaina. Kaikkiaan sammutustyöt kestivät muutamia tunteja.

Palosta nousi ilmaan runsaasti savua. Toistaiseksi ei ole tiedossa, mitä hallissa on ollut sisällä palon syttyessä. ”Rakennus oli niin täyden palon vaiheessa, ettei sinne päästy edes sisään.”

Neljä paloa neljässä päivässä

Varmuutta palon syttymissyystä ei vielä ole, mutta samalla suunnalla on ollut viime päivinä useita paloja. Poliisi on ollut paikalla selvittämässä asiaa.

Palomestari Jari Hiltunen sanoo, että lähellä palopaikkaa paloi sunnuntaina myös roskakori.

”Ihan hetken päästä, kun yksiköt olivat päässeet paikalle, vähän matkan päässä oli tulessa tolpparoskis”, Hiltunen sanoo. ”Eiväthän ne itsestään syty. Joku siellä nyt liikkuu.”

Messukylän Osuusmyllynkadulla oli tulipalo myös perjantain vastaisena yönä, jolloin tulessa oli niin ikään varasto- tai teollisuushalli.

Lisäksi samalla suunnalla tuhoutui torstaina palossa vanha tyhjillään ollut Kaukajärven seurakuntatalo, ja sunnuntain vastaisena yönä Juvankadun varrella sijainnut autiotalo.

Osuusmyllynkadun aiempaa paloa sekä seurakuntatalon ja Juvankadun paloja poliisi on kertonut epäilevänsä tahallaan sytytetyiksi. Palojen yhteyttä toisiinsa tutkitaan. Samoin selvitetään mahdollista yhteyttä Tampereella ja muualla Pirkanmaalla olleisiin aiempiin paloihin, joita epäillään tahallaan sytytetyiksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut