Yhdysvaltain armeija siirtää kalustoaan tällä viikolla Virosta Suomeen.
Siirrot liittyvät toukokuussa järjestettävään Arrow 23 -sotaharjoitukseen. Harjoitusta varten Suomeen saapuu muun muassa Abrams-panssarivaunuja ja Bradley-taisteluajoneuvoja.
Osan matkasta kalusto kulkee rekoilla ja osan matkasta laivoilla.
Esimerkiksi tiistaina Helsingin Satamaan kalustoa saapui Tallinkin tavallisella matkustajalautalla, Star-laivalla. Star seilaa Viron lipun alla.
Tallink Silja ei voi avata Starin kuljetuksen sisältöä tarkemmin, kertoo viestintäjohtaja Marika Nöjd. Hän painottaa, että laivayhtiön näkökulmasta kyse on puhtaasti ostetusta rahtikuljetuksesta.
”Kuljetuksista ei ole häiriötä matkustajille. Kuljetukset ovat osa muuta rahtikuljetusta”, Nöjd sanoo.
Star-laivaan mahtuu 2 800 matkustajaa ja noin tuhat metriä rahtia.
Suomeen tulee ennen harjoitusten alkamista vielä lisää kuljetuksia. Nöjd ei kuitenkaan avaa kuljetusten määriä eikä kuljetuspäiviä julkisuuteen.
Viking Linelle ei ole tullut Arrow 23:n rahtikuljetuksiin liittyviä yhteydenottoja, kertoo tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström.
Mutta siirrettäisiinkö muuta kalustoa myös sotatilanteessa tavallisilla matkustajalautoilla?
Puolustusvoimat käyttää kaluston siirtämiseen lähtökohtaisesti aina linjaliikenteen aluksia, kertoo everstiluutnantti Petteri Kurkinen Puolustusvoimien logistiikkalaitokselta.
”Käytämme normaalia linjaliikennettä, jos siinä on tilaa, se kulkee ja on kustannustehokas. Kyllä sitä silloin hyödynnetään. Vaikea lähteä arvioimaan, mitkä linjat kulkisivat sotatilanteessa”, hän sanoo.
Kurkinen arvioi, että kuljetuksia ostetaan tarvittaessa erilaisilta palveluntarjoajilta. Linjaliikenne on yksi vaihtoehto kuljetusmuodoista. Puolustusvoimat varaa sopivan kuljetusmuodon, kun on tiedossa, mitä kuljetetaan ja minne.
Arrow 23 -sotaharjoitukseen liittyvä kalusto siirretään Suomeen yksittäisillä laivoilla siviililogistiikan mukaisesti, sanoo Kurkinen. Harjoitukseen liittyvien siirtojen hän kuvailee olevan kuljetuksia muiden joukossa. Kuljetusten yksityiskohtiin hän ei ota kantaa.
Sotaharjoituksiin siirrettävä kalusto jaetaan tavanomaisesti kuljetuseriin, joiden kuljettamisessa huomioidaan muu yhteiskunta. Puolustusvoimilla on paljon kuljetuksia erityisesti kotimaan sisällä.
”Kuljetukset suunnitellaan siten, että siviiliyhteiskunta ei tarpeettomasti häiriinny siirrosta. Totta kai kuljetukset ovat isoja ja voivat olla vähän hitaitakin, mutta menemme yhteiskunnan ehdoilla.”
Arrow 23 -harjoitusta varten Suomeen saapuu muun muassa Abrams-panssarivaunuja ja Bradley-taistelu-ajoneuvoja. Vaunut ovat aluksissa kuljetusalustoilla.
Taistelupanssarivaunu painaa noin 40 tonnista 90 tonniin, mutta yhtä lailla esimerkiksi rekkoja kuljetaan kuljetusaluksissa.
”Paino ei ole missään nimessä ongelma Itämerellä liikkuvissa kuljetusaluksissa. Niiden kantavuudet on huimia”, Kurkinen kuvailee alusten kantokykyä.
Sotatilanteessa valtio voisi ottaa suomalaisten varustamoiden Suomen lipun alla olevat laivat omaan käyttöönsä. Tämä määritellään valmiuslain 16. luvussa, jossa käsitellään sotilaallista puolustusvalmiutta.
Tallink Siljan laivoista Suomen lipun alla seilaavat matkustaja-autolautat Silja Serenade ja Baltic Princess.
Viking Linen laivoista Suomen lipun alla liikennöivät matkustaja-autolautat Viking Glory, Viking Grace, Viking XPRS ja Gabriella. Näistä kahdessa ensin mainitussa on suuret autokannet. Lautoista ainoastaan Viking XPRS kulkee Suomen ja Viron väliä.
”On valtiolle hyvä, että laivoja on oman lipun alla. Se lisää turvallisuutta”, sanoo Viking Linen Boijer-Svahnström.