Anna-Kaisa Ikonen valittiin perustuslakivaliokunnan johtoon

Vakiintuneen käytännön mukaan valiokunnat asetetaan uudelleen, kun hallitus on nimitetty.

Anna-Kaisa Ikonen osallistui valtiopäivien avajaisiin vajaa viikko sitten eduskunnassa.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi on valittu Antti Häkkänen (kok.) ja varapuheenjohtajaksi Hanna Huttunen (kesk). Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin puolestaan Anna-Kaisa Ikonen (kok.) ja varapuheenjohtajaksi Wille Rydman (ps.).

Valinnat tehtiin keskiviikkona iltapäivällä. Vakiintuneen käytännön mukaan valiokunnat asetetaan uudelleen, kun hallitus on nimitetty. Puheenjohtajat voivat vaihtua, jos he saavat esimerkiksi ministerin salkun.

Tiedusteluvalvontavaliokunnan jäsenet valitaan hallituksen muodostamisen jälkeen.

Puheenjohtajuudet kuitenkin säilyvät samoilla puolueilla vaalikauden loppuun. Puolueet jakoivat valiokuntien johtopaikat keskenään viime viikolla.

Presidentti Sauli Niinistö on korostanut keskeisten valiokuntien merkitystä uuden hallituksen muodostamisen aikana.

”Jos joudutaan tekemään ratkaisuja, jotka selvästi vaativat eduskunnan katteen, sitä katetta vähintään noista valiokunnasta sitten on saatavissa”, Niinistö perusteli viime kuussa juuri ennen eduskuntavaaleja.

Kokoomus valitsi vaalivoittajana ensimmäiseksi perustuslakivaliokunnan, kun puolueet keskustelivat ja jakoivat valiokuntien puheenjohtajuuksia. Valinta herätti huomiota, koska perustuslakivaliokunta ei usein ole vaalit voittaneet puolueen ensimmäinen vaihtoehto.

Sanna Marinin (sd.) johtama hallitus jätti eronpyyntönsä vaalien jälkeisellä viikolla. Hallitus jatkaa rutiiniasiat hoitavana toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus on muodostettu. Sen ei kuitenkaan odoteta tekevän uusia poliittisia avauksia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut