Poliisi on saanut valmiiksi kokoomuksen kansanedustajaan Ben Zyskowicziin kohdistuneen hyökkäyksen tutkinnan. Asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan pahoinpitelynä, laittomana uhkauksena ja poliittisten toimintavapauksien loukkaamisena.
Hyökkäys tapahtui maaliskuun lopulla Helsingin Itäkeskuksessa. Vaalityötä tehnyt Zyskowicz oli Itäkeskuksen metroasemalla odottamassa Vuosaareen menevää metroa, kun hän kohtasi hyökkääjän. Zyskowiczin mukaan aggressiivinen mies uhkasi tappaa hänet ja työntää metron alle sekä huitaisi kädellä päin hänen kasvojaan. Tämän jälkeen hyökkääjä yritti Zyskowiczin mukaan poistua paikalta reippaasti kävellen.
”Halusin, että hän joutuu tapahtumasta vastuuseen ja lähdin hänen peräänsä muutaman muun silminnäkijän kanssa”, Zyskowicz kertoi.
Zyskowiczin mukaan mies jatkoi solvausten esittämistä sekä huusi esimerkiksi Natosta ja juutalaisista. Tämän jälkeen mies kääntyi ja juoksi Zyskowiczia kohti.
”Hän kamppasi ja työnsi minut maahan. Siinä tuli vaurioita kämmeniin sekä polviin”, kansanedustaja kertoi.
Vartijat ottivat Zyskowiczin mukaan hyökkääjän kiinni. Julkisuudessa olleista videoista myös näkyi, kuinka poliisit taluttivat miehen poliisiautoon.
Poliisi: Epäilty myöntänyt tapahtumat
Tutkinnanjohtaja Tommi Lehtonen sanoo, että epäilty on kuulustelussa myöntänyt tapahtumat.
”Asiastahan oli ihan objektiivistakin materiaalia eli valvontakameratallenteita.”
Lehtosen mukaan epäilty ei kuulusteluissa tuonut esille, että teolla olisi rasistista motiivia. Rasistinen motiivi on peruste koventaa rangaistusta. Se tarkoittaa, että teko on tehty esimerkiksi syntyperään, uskontoon tai etniseen alkuperään perustuvasta vaikuttimesta. Syyttäjä voi rangaistusvaatimuksensa yhteydessä vaatia koventamisperusteen soveltamista.
Lehtonen sanoi aiemmin, että kuulustelujen perusteella teko ei ollut suunniteltu.
”Hänen (epäillyn) näkemyksensä mukaan siinä tilanteessa tunteet ovat vain sattuneet kuumenemaan ja on ollut vain sattumaa, että näin on päässyt käymään”, Lehtonen sanoi pian tapahtuneen jälkeen.
Poliittisten toimintavapauksien loukkaamisella tarkoitetaan väkivaltaa tai uhkausta, jolla estetään toista ihmistä esimerkiksi ilmaisemasta mielipiteitään julkisesti tai osallistumasta yleisiä asioita varten järjestettyyn tilaisuuteen. Rangaistus siitä on sakosta enintään kahteen vuotta vankeutta.