Raumalla tehtyä kevään lämpö­ennätystä hätyytellään alku­viikosta – Satakuntaan ruohikkopalovaroitus

Ruohikkopalovaroitus laajenee päivittäin Etelä-Suomessa.

Joutsen uiskenteli hangenrippeiden keskellä keskiviikkona.

Lähipäiviksi on luvassa ajankohtaan nähden keskimääräistä lämpimämpiä päivälämpötiloja, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Maan eteläosissa yöt ovat kuitenkin siinä määrin viileitä, että se laskee vuorokauden keskilämpötilat etelässä vuodenajalle tavanomaisiksi.

”Alkavan viikon lämpimin päivä on alustavien tietojen mukaan keskiviikko. Silloin lämpö näyttäisi nousevan lännessä yli 15 asteeseen. Lännessä saatetaan hätyytellä kevään tähänastista lämpöennätystä, joka on Raumalla mitattu 18,1 astetta”, kertoo päivystävä meteorologi Jani Parviainen STT:lle.

Maan pohjoisosiin voi hänen mukaansa olla ensi viikolla tulossa myös pilvisyyttä sekä hajanaisia sateita.

”Sieltä sateita saattaa olla valumassa keskiviikon vaiheilla myös Itä-Suomeen. Idässä ja pohjoisessa päivälämpötilat voivat vaihdella 5 ja 10 asteen välillä.”

Lumiraja kulki Parviaisen mukaan viikonloppuna osapuilleen Lappeenranta–Pori-akselilla.

”Lunta on ajankohdalle tavanomaista enemmän Itä-Suomessa ja osassa keskistä Suomea. Puolangalla lumen syvyydeksi mitattiin 98 senttiä. Etelässäkään lumi ei ole sulanut kaikkialta, sillä esimerkiksi Espoon Nuuksiossa mitattiin vielä 19 sentin lumensyvyys”, meteorologi täydentää.

Valtaosin kuivaan säähän liittyy se, että ruohikkopalovaroitus laajenee Etelä-Suomessa ensi viikon puoliväliin asti päivittäin.

Sunnuntaille varoitus ruohikkopaloista on annettu Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle sekä Ahvenanmaalle. Maanantaina varoituksen piiriin tulevat myös Pirkanmaa ja Kymenlaakso, tiistaina puolestaan Kanta-Häme ja Päijät-Häme.

Keskiviikkona ruohikkopalovaroitus kattaa jo koko eteläisimmän Suomen, kun se laajenee myös Etelä-Savoon ja Etelä-Karjalaan. Lisäksi varoitus on tulossa keskiviikoksi Etelä-Pohjanmaalle.

Ilmatieteen laitos antaa ruohikkopalovaroituksia kuivina aikoina keväisin, kun kasvukausi ei ole vielä alkanut. Kasvukauden käynnistyttyä annetaan metsäpalovaroituksia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut