Pieksämäellä tulipalo tuhosi kokonaan hotelli Savonsolmun hotellirakennuksen siiven. Hotellissa ei ole tällä hetkellä majoitustoimintaa.
Etelä-Savon pelastuslaitos sai hälytyksen kello 17.23 ja kaksi tuntia myöhemmin meneillään olivat jälkisammutustyöt.
Savusukeltajat pelastivat hotellin ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevasta huoneesta kaksi lasta. Hotellin katolta pelastettiin yksi henkilö.
Päivystävän palomestarin Mikko Saastamoisen mukaan on epäselvää, miksi henkilöt olivat hotellirakennuksessa, joka ei ole tällä hetkellä käytössä.
Erään huoneen sisällä syttynyt palo sytytti useita muita huoneita hotellirakennuksen toisessa kerroksessa.
”Käytännössä koko yläkerta on täysin pilalla ja hotellirakennuksen toinen siipi on kärsinyt pahoja vaurioita”, Saastamoinen kertoo.
Palosta levisi myös ihmisille haitallista savua Pieksämäen keskustan suuntaan. Pelastuslaitos antoi alueelle vaaratiedotteen, jossa ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa sekä sulkemaan ilmanvaihto ja ikkunat.
Poliisi selvittää palon syttymissyytä. Saastamoisen mukaan tyhjillään ollut hotelli on ollut aiemmin ilkivallan kohteena.