VIRTAIN keskustasta löydettiin tiistaiaamuna kaksi tajutonta ihmistä. Toinen heistä kuoli tapahtumapaikalle ensiavusta huolimatta ja toinen heistä toimitettiin sairaalaan kriittisessä tilassa, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos alkuiltapäivästä.
Tapauksessa ei epäillä rikosta. Poliisi löysi henkilöt tajuttomina taloyhtiön parkkipaikalta sen jälkeen, kun ulkopuolinen henkilö oli ilmoittanut tapauksesta hätäkeskukseen varhain tiistaina.
Poliisi tiedotti aamulla, että sillä on Virtain keskustassa henkeen ja terveyteen liittyvä tehtävä. Tehtävä oli käynnissä vielä puolen päivän aikaan.
TUTKINNANJOHTAJA Kari Aaltio kertoi aiemmin, että pelastustoimi kävi paikalla. Hän ei vielä silloin arvioinut, millaisessa kunnossa henkilöt ovat. Aaltio kuvaili Helsingin Sanomille, että tapahtuma on poliisille epäselvä ja sellaisena se saattaa myös pysyä.
Poliisi oli suorittamassa paikalla teknistä tutkintaa. Heti poliisin ensitiedoissa kävi ilmi, että tilanteesta ei ollut aiheutunut vaaraa sivullisille.
Paikalla oli myös helikopteri, kertoo Helsingin Sanomien haastattelema silminnäkijä. Aamulehden tietojen mukaan kyse oli lääkärihelikopterista.