Perussuomalaisten 26-vuotiaat sometähdet Miko Bergbom ja Joakim Vigelius olivat menossa läpi Pirkanmaalta, kun vaalipiirin äänistä oli laskettu 82,9 prosenttia. Bergbomin äänimäärä oli laskentahetkellä 8 155 ja Vigeliuksen 8 126.
Perussuomalaisten paikkamäärä oli pysymässä neljässä, mutta puolueen nuorennusleikkaus Pirkanmaalla näyttää tapahtuvan uusien tulokkaiden avulla. Kansanedustaja Veikko Vallin, 60, ei asettunut ehdolle ja kansanedustaja Veijo Niemen, 68, äänimäärä ei laskentahetkellä riittänyt uusimaan paikkaa.
Bergbom ja Vigelius ovat näkyviä hahmoja sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi nuorten suosimassa Tiktok-palvelussa sastamalalaisen Bergbomin videoilla on peräti 1,5 miljoonaa tykkäystä, tamperelaisella Vigeliuksella lukema on reilut 92 000. Vigelius nousi esille myös Twitterissä vuonna 2020, kun hän kertoi kokemuksistaan yliopistoluennolta, jossa ”opetettiin miehistä, joilla on kuukautiset”.
Vigelius on Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja, jonka pestin hän peri Bergbomilta.
Samppanjalasin äärestä tavoitettu Vigelius kertoo olevansa kiitollinen saamastaan äänipotista.
”Vaikka kilpailimme Mikon [Bergbomin] kanssa samoista äänistä, niin emme antaneet sen haitata. Teimme yhteistyöllä hyvän tuloksen”, Vigelius iloitsee.
Vigelius sanoo, että juuri perussuomalaisten sanoma tavoittaa ihmiset sosiaalisessa mediassa.
”Sosiaalisessa mediassa saa puhua paljon vapaammin kuin muissa yhteyksissä. Se suosii perussuomalaisten puhetta maahanmuutosta, sananvapaudesta ja monista politiikan teemoista”, Vigelius toteaa.
Vigeliuksen mukaan perussuomalaisten suosio sosiaalisessa mediassa perustuu suorapuheisuuteen.
”Kun puhutaan ihmisille ilman, että media on välissä, se on suoraa asiaa ja kiinnostaa ihmisiä.”
Vigelius lupaa, että jos paikka Arkadianmäellä varmistuu, sosiaalisen median ”hommat” kiihtyvät entisestään.