IL: Kansanedustaja Ben Zyskowiczin kimppuun hyökättiin

Iltalehden mukaan Zyskowicz oli Itäkeskuksen metroasemalla odottamassa metroa Vuosaareen, kun paikalle tullut mies alkoi uhkailla häntä.

Kansanedustaja Ben Zyskowicz kertoo, että hänet pahoinpideltiin lauantaina Helsingissä. Zyskowicz kuvattiin viime syksynä.

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz pahoinpideltiin lauantaina Helsingin Itäkeskuksessa, kertoo Iltalehti.

Helsingin poliisi vahvistaa, että sillä on ollut lauantaina ennen puoltapäivää poliisitehtävä Itäkeskuksen metroasemalla. Päivystävän komisarion Ari Martikaisen mukaan tapausta tutkitaan pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena. Poliisi otti yhden henkilön kiinni metroasemalla.

Iltalehden mukaan Zyskowicz oli Itäkeskuksen metroasemalla odottamassa metroa Vuosaareen, kun paikalle tullut mies alkoi uhkailla häntä. Mies uhkasi tappaa Zyskowiczin, ja löi häntä kasvoihin.

Tämän jälkeen mies lähti juoksemaan karkuun, ja Zyskowicz lähti hänen peräänsä. Mies kääntyi kohti Zyskowiczia ja kamppasi hänet maahan.

Zyskowicz kertoo Iltalehdelle saaneensa tilanteessa haavoja kämmeniin ja naarmuja polviin. Hän kertoo olevansa järkyttynyt tilanteesta ja siitä, että eduskuntavaali­ehdokkaaseen kohdistetaan tällaista.

”Hänellä oli selkeästi poliittinen motiivi, hän haukkui minua Natosta ja juutalaisuudesta”, Zyskowicz sanoo Iltalehdelle.

Zyskowicz kertoo tehneensä tapahtuneesta rikosilmoituksen. Hänen mukaansa vartijat ottivat miehen kiinni.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut