Pääministeri Sanna Marin osallistuu Davosin talous­foorumiin

Hän osallistui edellisen kerran vuonna 2020.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) osallistuu ensi viikolla Davosin talousfoorumiin. Marin kuvattiin eduskunnassa 7. joulukuuta.

10.1. 16:43

Pääministeri Sanna Marin (sd.) osallistuu Davosin talousfoorumiin ensi viikon tiistaina. Marin osallistuu tilaisuuteen, jossa häntä haastatellaan ajankohtaisesta kansainvälisestä tilanteesta ja hänen kaudestaan pääministerinä.

Hän on lisäksi mukana Venäjän hyökkäyssotaa ja Euroopan tilannetta käsittelevässä paneelissa, jossa on mukana myös muun muassa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel. Marin tapaa myös valtioiden poliittisia johtajia ja yritysjohtajia, valtioneuvosto kertoo.

Marin osallistui Sveitsin Davosin talousfoorumiin edellisen kerran vuonna 2020. Davosiin matkustavat tänä vuonna myös ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.), kehitysyhteistyö- ja ulkomaan­kauppa­ministeri Ville Skinnari (sd.) sekä liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.).

Koronapandemia on viime vuosina rajoittanut talousfoorumin järjestämistä. Vuonna 2021 tapahtuma järjestettiin virtuaalisesti, ja viime vuonna se lykättiin tammikuulta toukokuulle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut