Tänään pakastaa Manner-Suomessa, ajokeli voi olla osassa maata huono

Loppuvuoden sää on varsin vaihtelevaa.

Keskiviikko on koko Manner-Suomessa pakkaspäivä.

28.12.2022 8:10

Helsinki

Loppuvuoden säähän ehtii mahtua sekä pakkasta ja plusasteita että sadealueita ja poutaa. Ilmatieteen laitoksen mukaan sää on varsin vaihtelevaa.

Tänään on koko Manner-Suomessa pakkaspäivä. Eilen muun muassa jäätävää tihkua ja jäätävää sadetta tuonut sadealue on vielä maan pohjoisosassa, minne kertyy lisää lunta.

Ajokeli ei ole yhtä huono kuin se oli eilen, mutta varoitus huonosta liikennesäästä on kuitenkin annettu suureen osaan maata. Huonosta liikennesäästä varoitetaan Kaakkois-Suomesta maan itäosiin sekä Pohjois-Pohjanmaalta eteläiseen Lappiin saakka.

Vuodenvaihde sateinen

Loppuvuoden aikana Suomeen ehtii saapua ainakin kaksi matalapainetta sadealueineen lounaasta. Väliin mahtuu poutaisempia jaksoja.

Huomenna maan lounais- ja eteläosiin saapuu uusi matalapaine sateineen. Sen myötä ajokeli muuttuu erittäin huonoksi etelärannikolla sekä torstain että perjantain ajaksi. Paikoin muuallakin maassa ajokeli voi olla noina päivinä huono.

Uudenvuodenaatoksi lauantaiksi odotetaan maahan taas uutta, tällä kertaa vetisempää sadealuetta. Sen myötä saadaan vettä tai räntää, mutta iltapäivällä sadealueen etureuna muuttuu lumeksi idässä ja pohjoisessa.

Ajokelin odotetaan olevan huono uudenvuodenaattona Kokkola–Lappeenranta-linjan pohjoispuolella. Tosin vuodenvaihteeseen on vielä sen verran aikaa, että sääennuste ja -varoitukset saattavat ehtiä lauantaina osalta muuttua, Ilmatieteen laitokselta lisätään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut