Neljä ihmistä löytyi kuolleena omakotitalosta Kirkkonummella – Pelastus­laitoksella vaarallisen aineen tehtävä

Poliisi tutkii tapausta kuolemansyyn selvittämisenä.

Omakotitalo sijaitsee Kirkkonummen Veikkolassa.

20.12.2022 12:31

Omakotitalosta löytyi neljä ihmistä kuolleena Kirkkonummella maanantaina.

Poliisi sai aamupäivällä maanantaina tiedon, että Kirkkonummen Veikkolassa sijaitsevasta omakotitalosta on löytynyt kaksi henkilöä kuolleina.

Paikalle tultuaan poliisi löysi talosta myös kaksi muuta kuollutta. Kaikki kuolleet olivat täysi-ikäisiä.

Kyseinen talo sijaitsee pientaloalueella Veikkolassa. Poliisi on eristänyt koko talon ja tontin, mutta tiistaina aamupäivällä alueella ei ollut enää poliiseja.

Talon omistaa eläkeläismies.

Poliisi joutui sulkemaan maanantaina iltapäivällä liikenteen läheisellä kujalla tehtävän turvaamiseksi. Sulkemisella oli pieniä vaikutuksia liikenteeseen, ja poliisi ohjeisti alueella liikkuneita asukkaita.

Tutkintaa johtava rikoskomisario Nina Kangas Länsi-Uudenmaan poliisista on vielä vaitonainen tapauksesta. Hän kertoo, että tapauksen tutkinta on vasta alussa ja poliisilla on hyvin vähän tietoja tapahtumien kulusta.

Poliisi tutkii tapahtunutta kuolemansyyn selvittämisenä. Epäileekö poliisi rikosta tässä vaiheessa?

”En voi sulkea sitä pois mutten myöskään vahvistaa”, Kangas sanoo.

Kuolemansyyn selvittäminen on salassa pidettävää tietoa.

Pelastuslaitoksella oli maanantaina aamupäivällä tehtävä kyseisessä osoitteessa. Tehtävän syyksi on kirjattu pieni vaarallisen aineen onnettomuus. Pelastuslaitos ei kommentoi tapahtumaa, koska tutkintavastuu on poliisilla.

Tapahtumapaikan lähettyvillä asuva henkilö kertoo nähneensä maanantaina alueella ”jumalattoman määrän autoja”. Hänen mukaansa autoja oli seitsemän. Lisäksi paikalla oli poliisiautoja.

”Ihmettelin, mitä on oikein tapahtunut. Oli outoa, että niin paljon autoja oli liikkeellä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut