Viimeisimmät tiedot Punkalaitumen bussiturmasta: Kyydissä 16 lasta ja kuusi aikuista, kymmenen lievästi loukkaantunutta Satasairaalaan

Pelastuslaitoksen mukaan bussissa oli 21 matkustajaa ja kuljettaja. Kymmenellä matkustajalla on lieviä vammoja, ensihoidon kenttäjohtaja kertoi.

Tältä onnettomuuspaikalla näytti.

18.12.2022 21:51 | Päivitetty 19.12.2022 8:12

Punkalaitumella tiellä 2 välillä Forssa–Huittinen sattui sunnuntai-iltana onnettomuus, jossa linja-auto kaatui kyljelleen. Kyydissä oli 21 matkustajaa sekä kuljettaja. Hälytys onnettomuudesta tuli kello 21.02.

Linja-auto oli pelastuslaitoksen mukaan seuramatkakuljetus. Matkustajista 16 oli lapsia ja kuusi aikuisia.

Ilmoituksen onnettomuudesta hätäkeskukseen teki bussin kuljettaja, tilanne- ja johtokeskuksen palomestari Tomi-Pekka Olkkonen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoi.

Ensihoidon kenttäjohtaja Ilkka Kuuloja kertoi paikan päälle menneelle Satakunnan Kansan toimittajalle Arja Harjunmaalle, että bussissa olleista kymmenen loukkaantui lievästi. Tiedossa ei ole, kuinka moni loukkaantuneista oli lapsi.

Onnettomuuden syy on vielä epäselvä, mutta linja-auton kaatumiseen ei ollut osallisina muita ajoneuvoja.

Matkustajat siirrettiin ensin paikalle sattumalta tulleeseen Onnibussiin. Sitten heidät vietiin Huittisten linja-autoasemalle, josta toinen linja-auto kuljetti kaikki onnettomuudessa mukana olleet tarkistettavaksi Satasairaalaan Poriin.

Olkkonen kertoo, että onnettomuusbussissa matkusti mahdollisesti urheiluseura.

”Tarkkaa tietoa ei ole, mutta tällainen epäilys meillä on.”

Liikenne oli valtatiellä 2 poikki noin tunnin.

Liikenne poikki noin tunnin

Liikenne valtatiellä 2 oli poikki noin tunnin ajan, Olkkonen sanoi. Onnettomuuspaikalle ehti kerääntyä reilut autojonot.

Noin kello 22.40 liikenne kulki taas ainakin yhtä kaistaa pitkin. Onnettomuusbussia ei ollut vielä hinattu pois, vaan hinauskalustoa odotettiin paikalle.

Olkkonen kertoo, että onnettomuusbussissa matkusti mahdollisesti urheiluseura. ”Tarkkaa tietoa ei ole, mutta tällainen epäilys meillä on.”

Liikenne valtatiellä 2 oli poikki noin tunnin ajan, Olkkonen sanoo. Onnettomuuspaikalle ehti kerääntyä reilut autojonot. Fintrafficin tieliikennekeskus ilmoitti tilanteen tiellä olevan ohi noin kello 0.30.

Olkkosen mukaan onnettomuusbussi oli todennäköisesti ajautunut ojaan täydestä matkavauhdista, eli noin 80–90 kilometriä tunnissa.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Kuljunmaalta 4,7 kilometriä Kanteenmaalle päin. Onnettomuus haittasi liikennettä molempiin suuntiin.

Ensimmäiset pelastuslaitoksen yksiköt olivat paikalla kello 21.24.

Pirkanmaalle oli annettu koko sunnuntaiksi varoitus huonosta ajokelistä jäätävän tihkusateen, lumi- ja räntäsateen sekä sään lauhtumisen takia.

Tämä oli päivittyvä uutinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut