EK:n ekonomisti tyrmää Sanna Marinin esityksen 3 000 euron vähimmäispalkasta, mutta professori kiittää rohkeasta avauksesta – ”Se on täysin mahdollista”

Kysyimme asiantuntijoilta, olisiko kolmen tuhannen euron minimipalkka Suomessa mahdollinen vai onko Marinin esitys täyttä utopiaa.

Pääministeri Sanna Marinin mielestä kokopäiväistä työtä tekevän suomalaisen tulisi saada palkkaa vähintään 3 000 euroa kuukaudessa. Marin kuvattiin virka-asunnollaan Kesärannassa 10.11.2022.

25.11.2022 18:44

Aamulehti

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan täyttä työaikaa tekevän tulisi ansaita bruttona vähintään 3 000 euroa kuukaudessa. Marin esitti näkemyksensä ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n järjestämässä puheenjohtajatentissä perjantaina. Puoluejohtajilta kysyttiin, kuinka paljon kokopäiväistä työtä tekevän ihmisen tulisi vähintään ansaita Suomessa.

Sosiologian emeritusprofessori Harri Melin Tampereen yliopistosta toteaa, että suomalaisten keskipalkka on tällä hetkellä noin 3 500 euroa. Mediaanipalkka taas on noin 3 000 euroa, eli puolet palkansaajista saa palkkaa sitä enemmän ja puolet vähemmän. ”Sanna Marin perustaa tämän esityksensä mediaanituloon. Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun kuulin tämän uutisen.”

”Säällinen toimeentulo”

Melin toteaa, että 3 000 euroa on toki paljon enemmän kuin viranomaisten laskelmat siitä, mikä on ihmisen tai perheen kohtuullinen toimeentulo. Kuluttajatutkimuskeskus laskee vuosittain, mikä on elämiseen tarvittava minimisumma erityyppisille kotitalouksille. Esimerkiksi yksinasuva alle 45-vuotias mies tarvitsee kohtuulliseen elämään pääkaupunkiseudulla vähintään 1 534 euroa kuukaudessa ja muualla Suomessa 1 253 euroa kuukaudessa.

Melin huomauttaa, että Marin puhuu esityksessään palkkatulosta, mikä on eri asia kuin toimeentulo esimerkiksi sosiaalietuuksien varassa. ”Marin ottaa tavoitteeksi mediaaniansion ja laskee, että 3 000 euroa turvaa säällisen toimeentulon Suomessa. Se on jonkin verran korkeampi, kuin monen perinteisessä työläisammatissa toimivan toimeentulo puhumattakaan palvelualoista ja toimihenkilötehtävistä.”

Edellyttäisi täystyöllisyyttä

Tulotason nostaminen näin korkeaksi edellyttäisi Melinin mukaan täystyöllisyyttä eli yli 95 prosentin työllisyysastetta. ”Silloin verokertymä olisi ihan erilainen, myös kaikkien etuuksien summa vähenee sitä mukaa, kun saamme ihmisiä työllistettyä. Kokonaisvaikutusten selvittäminen on vaikea laskutoimitus.”

Melinin mukaan Sanna Marinin avaus on ennen kaikkea kevään eduskuntavaaleihin kytkeytyvä poliittinen pelinavaus, jossa linjataan demareiden tulevaisuuden palkkapolitiikkaa.

”Marin on asettanut riman sille, mikä on kohtuullinen toimeentulo nykypäivän suomalaisessa yhteiskunnassa. Sen voi ottaa tavoitteeksi, mutta on toinen asia saavutetaanko sitä ja koska se tapahtuu.”

Melinin mukaan tavoite ei ole epärealistinen. ”Se on täysin mahdollista, jos riittää poliittista tahtoa ja palkkasopimuksiin neuvotteluvoimaa. Ensin tarvitaan kuitenkin monen monta neuvottelukierrosta.”

Marin on aiemmin nostanut tavoitteeksi myös neljän päivän työviikon tai kuuden tunnin työpäivän.

”Nämä esitykset ovat rohkeita heittoja, joista pitää käydä yhteiskunnallista keskustelua. Opposition tehtävä on ampua ne alas ja syyttää esittäjää moraalittomuudesta ja vastuuttomuudesta. Suomi on aina ollut vähän yhden totuuden maa, joten itse pidän näitä piristävinä avauksina.”

EK tyrmää esityksen

”Se on todella paljon”, toteaa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ekonomisti Simo Pinomaa kuultuaan Marinin esityksen. Pinomaa laskee, että 3 000 euron kuukausipalkka tarkoittaisi arviolta noin 5 000 euron kuluja työnantajalle, mikä ei olisi mitenkään mahdollista. ”Näin raju palkkatavoite sysäisi työttömyyden kasvuun. Yrityksillä ei missään nimessä olisi siihen varaa. Siinä mielessä ajatus on täysin utopistinen.”

Pinomaan mukaan näin korkea palkkataso johtaisi massatyöttömyyteen. Samaan aikaan sdp on kuitenkin kertonut tavoitteekseen nostaa työllisyysaste 80 prosenttiin ensi vaalikaudella. ”Nämä tavoitteet eivät ole ollenkaan yhteensopivia. Herää pikemminkin kysymys, että mitä ihmettä.”

Pitkällä aikavälillä Pinomaa ei pidä kolmen tonnin vähimmäispalkkaa täysin mahdottomana, jos elintaso kasvaa ja tuottavuus paranee. ”Seuraavien hallituskausien aikana siihen ei kuitenkaan tulla pääsemään, se on täysin epärealistista. Palkkakustannukset nousisivat niin suuriksi, että yritysten olisi pakko vähentää työvoimaa. Samalla tuotteiden hintoja olisi pakko nostaa ja kilpailukyky kärsisi.”

Inflaation kannalta esitys olisi toteutuessaan kuin bensan heittämistä liekkeihin. ”Valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki ovat esittäneet ennusteissaan, että ensi vuonna inflaatio hidastuisi neljän prosentin tuntumaan, mikä olisi hyvä asia. Pelkona kuitenkin on, että inflaatio jää pitkäksi aikaa korkealle tasolle. Näin voi käydä, jos palkankorotukset lähtevät kilpailemaan hintojen kanssa ja syntyy nousukierre.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut