Ekonomisti: Suuri työvoimapula voi suojella suomalaisia – ”Saattaa edistää työpaikkojen säilymistä”

Työllisten määrä kasvoi syyskuussa roimasti vuodentakaisesta. Työttömien määrä on pysynyt lähes ennallaan, ja se voi Keskuskauppakamarin pääekonomistin mielestä johtua työvoimapulasta.

Heinä-syyskuussa työllisiä oli keskimäärin 2 638 000, mikä oli 57 000 enemmän kuin vuoden 2021 vastaavana ajankohtana.

26.10. 9:00

Työllisiä oli syyskuussa 86 000 enemmän kuin vuosi sitten, kertoo Tilastokeskus. Työllisyysasteen trendiluku oli 73,8 prosenttia.

Työttömien määrä pysyi lähes ennallaan. Heitä oli 189 000, mikä oli 2 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, laski hieman edellisvuoden syyskuusta ja oli nyt 6,7 prosenttia. Naisten työttömyysaste nousi hieman ja miesten työttömyysaste laski.

Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan työttömyyden kehitys on kuitenkin merkki ”työmarkkinatilanteen pehmenemisestä”. Hän kantaa huolta etenkin siitä, että työttömiä on vain 2 000 vuodentakaista vähemmän ja työttömyyden trendi on noussut 7,2 prosenttiin. Vielä huhtikuussa työttömyysasteen trendi oli 6,4 prosenttia.

”Jatkossa on keskeistä seurata sitä, jääkö työttömyyden kohoaminen tilapäiseksi, jolloin uudet työmarkkinatulokkaat löytävät melko nopeasti töitä, vai onko työttömyys jo kääntynyt pysyvämpään nousuun”, sanoo Appelqvist tiedotteessa.

Appelqvistin mielestä työllisyyskehitykseen voi suhdannemielessä olla yhä melko tyytyväinen.

”Suomen talous kärsii kroonisesta työvoimapulasta, joka itse asiassa normaalissa suhdannetilanteessa jarruttaa talouden kasvua. Pula osaavasta työvoimasta on talouden keskeisiä kipupisteitä, mutta nyt koettavassa heikkenevässä suhdannetilanteessa se saattaa osin edistää työpaikkojen säilymistä ja pehmentää siten vaikutuksia muualle talouteen”, Appelqvist sanoo tiedotteessa.

”Isompi työllisyyden lasku vaatisi jo kohtalaisen rajun taantuman, eikä sellaista ole toistaiseksi näkyvissä”, hän jatkaa.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömien työnhakijoiden määrä laski syyskuussa 32 400 henkilöllä. Syyskuussa ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja 89 400. Kaikkiaan avoinna oli 171 500 työpaikkaa, mikä on 1 300 enemmän kuin vuosi sitten, ministeriö tiedotti.

Työvoiman ulkopuolella olevien määrä laski 88 000:lla. Kuluvan vuoden syyskuussa heitä oli 1 316 000.

Heinä-syyskuussa työllisiä oli keskimäärin 2 638 000, mikä oli 57 000 enemmän kuin vuoden 2021 vastaavana ajankohtana. Työllisten määrä kasvoi eniten ammatillisen, tieteellisen ja tekninen toiminnan toimialalla.

Työllisten tekemien työtuntien määrä kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä 1,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut