Kysely: Opettajien mielestä nykyinen inkluusio ei toimi

Inkluusio ei onnistu kouluissa nykyisillä resursseilla, selvisi kyselyssä, johon vastasi yli 2 200 opettajaa ja rehtoria.

OAJ:n kyselyn mukaan valtaosa peruskoulun opettajista ja rehtoreista ajattelee, ettei inkluusio onnistu omassa koulussa.

21.10. 13:54

Viisi kuudesta peruskoulun luokanopettajasta, aineenopettajasta ja rehtorista katsoo, ettei inkluusio ole mahdollista oman koulun nykyisillä resursseilla.

Tämä tuli ilmi OAJ:n syys–lokakuussa toteuttamassa kyselyssä, johon vastasi 2 205 peruskoulun luokanopettajaa, aineenopettajaa ja rehtoria.

Inkluusioon suhtaudutaan kuitenkin myönteisesti, kun se toimii ja kun siihen on annettu riittävästi resursseja. 90 prosenttia kyselyn vastaajista kannatti inkluusiota, jossa oppilas saa oikea-aikaisesti tukea, resurssit ovat riittävät ja käytössä on erityisluokat.

”Osalle oppilaista erityisluokka on lapsen edun mukainen oppimisympäristö, eikä se ole vastoin inkluusiota”, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo tiedotteessa.

Oppimisen tuen tarve perusopetuksessa on kasvanut. Vuonna 2021 tehostettua tai erityistä tukea sai OAJ:n tiedotteen mukaan lähes neljännes perusopetuksen oppilaista.

Tuen toteutumisessa nähdään kuitenkin haasteita. Kriittisimmän arvion oppimisen tuen toteutumisesta antoivat aineenopettajat, joista reilu viidennes oli sitä mieltä, että oppilaiden tuki toteutuu huonosti tai erittäin huonosti.

Eniten puutteita luokan- ja aineenopettajat kokivat osa-aikaisessa erityisopetuksessa ja erityisluokkamuotoisessa erityisopetuksessa.

Kolmiportaisen tuen kehittämiseksi vastaajat toivoivat erityisesti kirjallisten suunnitelmien ja dokumentoinnin määrän vähenemistä sekä oppilaan vahvempaa oikeutta erityisluokkaan.

”Byrokratiaa on kevennettävä ja selkeytettävä. Yksi asiakirja tuen tarpeen selvittämiseen ja toinen tuen toteuttamiseen riittäisivät", Murto huomauttaa.

”Toinen iso pulma on, että tehostetun ja erityisen tuen oppilaita voidaan integroida yleisopetuksen ryhmiin ilman, että määrää mitenkään rajoitetaan.”

OAJ vaatiikin ryhmäkoon pienentämistä.

”Tehostetun tuen ja erityisen tuen oppilaiden tulisi aina automaattisesti pienentää ryhmäkokoa. Jokaisen tehostetun tuen oppilaan pitäisi pienentää ryhmää laskennallisesti puolikkaalla oppilaalla ja erityisen tuen oppilaan yhdellä oppilaalla", Murto sanoo tiedotteessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut