Lapset roikkuivat henkensä uhalla 25 metrin korkeudessa

Helsingin Satama haluaa saada lopun paikallisten lasten hengenvaaralliselle toiminnalle Satamaparkissa.

Satamaparkin ylätasolta vapaata pudotusta maahan on yli 25 metriä.

12.10. 11:30

Helsingin Länsisatamassa sijaitsevan Satamaparkin valvontakamerat tallensivat viikonloppuna alakouluikäisten poikien vaarallisen leikin.

Helsingin Sataman tiedottaja Eeva Hietasen mukaan noin viisihenkinen joukko 10–12-vuotiaita poikia oli viime perjantaina kävellyt parkkirakennuksen ylätasolle ja ryhtynyt roikkumaan sen kaiteissa. Pysäköintihallin ylätasolta vapaata pudotusta maahan on yli 25 metriä.

Kameratallenteiden mukaan huolta herättänyt tilanne sattui puoli viiden ja puoli kuuden välillä alkuillasta.

”En osaa sanoa onko tässä kyseessä laajempi ilmiö tai yksittäistapaus. Haluamme saada kyseisen kaltaiselle toiminnalle lopun heti kun olemme sellaista havainneet.”

Helsingin Satama arvioi, että asialla oli todennäköisesti joukko paikallisia lapsia. Hietanen ei usko, että lapset olisivat tulleet paikalle mistään kauempaa.

Hietasen mukaan mitään pahempaa ei vielä ole päässyt sattumaan. Hänen mukaansa on kuitenkin selvää, että jännitystä etsineille lapsille olisi voinut käydä karusti.

Helsingin Satama toivoo siksi, että vanhemmat ottaisivat lastensa kanssa puheeksi sen, minkälaisia leikkejä heidän on järkevä leikkiä.

”Parkkihalli on avoin rakennus ja se on auki vuorokauden ympäri. Meidän ei ole mahdollista sulkea hallia, tai keinoja saada nuoria kiinni.”

Satamaparkkitalo on vuoden 2021 keväällä valmistunut uusi pysäköintitalo, jossa on noin yli 700 autopaikkaa Jätkäsaaressa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut