Mies kuoli tappelussa saamiinsa puukoniskuihin Oulussa

Kuvituskuva.

11.10. 10:49

Noin 30-vuotias mies menehtyi tappelun seurauksena Oulussa perjantaina 7. lokakuuta.

Poliisi sai hälytystehtävän Oulun Tuiraan hieman ennen puoltayötä. Ilmoitustietojen mukaan Tuirassa sijaitsevan taloyhtiön pysäköintialueella oli tappelu.

Kaksi toisilleen entuudestaan tuttua miestä oli riitaantunut, ja toinen heistä oli lyönyt toista miestä teräaseella.

Paikalla olleet muut henkilöt olivat auttaneet uhria ja toimittaneet hänet sairaalaan. Noin 30-vuotias uhri kuoli teräaseella aiheutettuihin vammoihin.

Poliisi tutkii tekoa tappona. Maanantaina 10. lokakuuta Oulun käräjäoikeus vangitsi 70-luvulla syntyneen miehen taposta epäiltynä. Poliisi ei epäile henkirikoksesta muita henkilöitä.

Esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi poliisi ei kerro teosta tai kuulustelujen sisällöstä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut