Riista­kameraan tallentuneen erikoisen kissa­eläimen rotu selvisi, onkin ”kissojen koirasusi”

Hammaslahtelaisen Pasi Kinnusen riistakamera tallensi torstaina epätavallisen kuvan kissaeläimestä. Aluksi kissaa epäiltiin servaaliksi.

Hammaslahtelaisen Pasi Kinnusen riistakameraan tallentuu torstaina laikukas kissaeläin

16.9. 13:31

Pohjois-Karjalassa riistakameraan tallentunut kissaeläin ei olekaan todennäköisesti servaali.

Pohjois-karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän valvontaeläinlääkäri Tiia Haukka kertoo, että riistakameraan tallentunut eläin on todennäköisesti savannikissa.

”Meidän tiedossamme on, että Joensuun alueella asuvalla henkilöllä on lemmikkinä savannikissoja, jotka ulkoilevat vapaasti”, Haukka kertoo.

Hammaslahtelaisen Pasi Kinnusen riistakamera tallensi torstaina epätavallisen kuvan kissaeläimestä. Kuvassa oli laikukas, hieman gepardia muistuttava eläin. Epätavallisesta havainnosta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Karjalainen.

Savannikissa on servaalin ja kesykissan risteytys. Valvontaeläinlääkäri Haukka kuvaa niitä ”kissamaailman koirasusiksi”.

Servaalit luokiteltiin Suomessa vieraslajiksi vuonna 2016, jonka jälkeen sitä ei ole saanut tuoda maahan, pitää hallussa, myydä tai päästää luontoon. Omistajat saavat kuitenkin pitää ennen tätä otetut lemmikkieläimet niiden luonnolliseen kuolemaan saakka.

Ensimmäisen sukupolven savannikissat ovat luonteeltaan vaativia ja niillä on perimässään jäljellä paljon servaalin ominaisuuksia. Ne ovat voimakkaita ja hyvin energisiä. Savannikissat lasketaan kesykissoiksi viidennessä sukupolvessa.

Rodun kasvattaminen on sallittu muun muassa Yhdysvalloissa. Suomeen savannikissaa koskettavat tarkat tuontiohjeet, jotka vaihtelevat sen mukaan, onko kyseessä kaupallinen tuonti vai tuleeko lemmikki omaksi.

Haukka ei usko kissaeläimestä olevan vaaraa ulkopuolisille.

Laki ei varsinaisesti kiellä pitämästä kissaa vapaana, mutta omistajan on huolehdittava vapaana ulkoilevan siitä, että kissa ei vapaana ollessaan aiheuta vahinkoa, tai että eläin ei itse joudu kärsimään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut