Elokuu oli lähes koko maassa harvinaisen lämmin – koko kesä oli 1–2 astetta tavanomaista lämpimämpi

Elokuussa hellelukemia mitattiin yhteensä 19 päivänä, mikä on yli kaksinkertainen määrä vertailukauden 1991–2020 elokuihin verrattuna.

Porin maauimalassa riitti aurinkoisia päiviä. Kuva on heinäkuulta 2022.

1.9. 13:21

STT

Elokuu oli lähes koko maassa vähintään harvinaisen lämmin, kertoo Ilmatieteen laitos. Päättynyt kuukausi oli Uudeltamaalta Itä-Lappiin ulottuvalla alueella jopa poikkeuksellisen lämmin.

Ennätyksellisen lämmintä oli yli viidesosalla ainakin 30 vuotta mitanneista havaintoasemista. Elokuu oli muun muassa Päijät-Hämeessä Heinolan 114-vuotisen mittaushistorian ja Pohjois-Karjalassa Tohmajärven 96-vuotisen mittaushistorian lämpimin.

Hellelukemia mitattiin jossakin päin Suomea yhteensä 19 päivänä, mikä on yli kaksinkertainen määrä tilastollisen vertailukauden 1991–2020 elokuihin verrattuna. Viimeksi näin monta elokuista hellepäivää oli vuonna 2006, jolloin niitä oli 27.

Kuukauden ylin lämpötila, 31,7 astetta, mitattiin 16. elokuuta Porissa. Alin lämpötila, –2,9 astetta, mitattiin Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa kuukauden viimeisenä päivänä.

Kuukauden keskilämpötila vaihteli etelärannikon reilusta 19 asteesta Käsivarren Lapin noin 12 asteeseen. Suurin poikkeama vertailukauden 1991–2020 keskiarvosta oli maan kaakkoisosassa, missä keskilämpötila oli vajaa 3 astetta keskiarvoa korkeampi.

Myös auringonpaistetta oli tavanomaista enemmän, paikoin harvinaisen paljon.

Ennätyksellisiä sateita ja salamoita

Elokuun sademäärä vaihteli maan sisällä huomattavasti. Maan etelä- ja itäosassa oli monin paikoin harvinaisen vähäsateinen elokuu.

Kuivinta tavanomaiseen verrattuna oli Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa elokuu oli aseman mittaushistorian vähäsateisin. Länsirannikon läheisyydessä puolestaan sadetta kertyi harvinaisen tai poikkeuksellisen paljon. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan Teuvalla elokuu oli aseman 108-vuotisen historian sateisin.

Eniten kuukauden aikana satoi alustavien tietojen mukaan Etelä-Pohjanmaan Isojoella, 210,4 millimetriä. Vähiten sadetta kertyi Helsinki-Vantaan lentoasemalla, vain 5,9 millimetriä. Suurin havaittu vuorokausisademäärä (aamuyhdeksästä seuraavan aamun kello yhdeksään) oli 5. päivänä Seinäjoella mitattu 90,9 millimetriä.

Elokuussa salamoi ennätyksellisen paljon. Koko elokuun maasalamamäärä oli noin 86 300 kappaletta, mikä on vuodesta 1960 eteenpäin olevissa salamatilastoissa suurin elokuun kokonaissalamamäärä. Aiempi ennätys vuodelta 1972 rikkoutui yli 1 200 salamalla.

Lisäksi 19. päivä paikannettiin yhden vuorokauden aikana liki 34 200 maasalamaa, mikä on eniten vuodesta 1998 toimineen salamanpaikannusverkon aikana.

Kesä–elokuussa maasalamoiden määrä oli yli 155 000 kappaletta, mikä on yli 32 000 enemmän kuin tyypillisesti.

Kesällä 42 hellepäivää, yli pitkän ajan keskiarvon

Myös koko kesä eli kesä–elokuu oli tavanomaista lämpimämpi, Lapissa jopa poikkeuksellisen lämmin. Kesä oli 1‒2 astetta tavanomaista lämpimämpi.

Neljällä havaintoasemalla rikottiin tai sivuttiin mittaushistorian lämpimintä kesää: Lapissa Sallassa, Sodankylässä ja Inarissa sekä Pohjois-Pohjanmaalla Kuusamossa.

Hellepäiviä oli Suomessa kesä–elokuussa yhteensä 42 kappaletta, kun pitkän ajan keskiarvo on 33 kappaletta. Lisäksi toukokuussa oli yksi hellepäivä.

Kesän ylin lämpötila, 32,9 astetta, mitattiin Porissa 28. kesäkuuta. Ylivieskassa 31. elokuuta mitattu –2,9 oli kesän alin lämpötila.

Kesän sademäärässä oli runsasta vaihtelua. Maan keski- ja pohjoisosassa oli tavanomaista sateisempi, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella peräti poikkeuksellisen sateinen kesä. Maan eteläosassa sadetta tuli tavanomaista vähemmän, paikoin jopa harvinaisen vähän.

Auringonpaistetunteja oli kesällä tavanomaista enemmän.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut