Annika Saarikko kertoi alijäämän kasvavan selvästi

Pääministeri Sanna Marin luonnehti suunnitteilla olevaa sähköpakettia mittavaksi.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) menossa hallituksen budjettineuvotteluihin Säätytalolla Helsingissä 1. syyskuuta 2022.

1.9. 12:20 | Päivitetty 1.9. 14:27

Helsinki

Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan ensi vuoden budjettiesityksen alijäämä tulee selvästi kasvamaan valtiovarainministeriön ehdotuksen 6,3 miljardista eurosta.

Saarikko sanoi, että alijäämää kasvattaa erityisesti hintojen nousun aiheuttama indeksiperusteisten menojen eli esimerkiksi eräiden sosiaaliturvaetuuksien ja koulutuksen rahoituksen kasvu.

–  Pelkästään valtiovarainministeriön kannan ja tämän budjettiriihen välillä nuo indeksiperustaiset menot ovat tarkentuneet liki miljardilla ylöspäin, Saarikko sanoi.

Toinen vastaava tarkennus liittyy valtion korkomenoihin. Arvio niistä on noussut Saarikon mukaan selvästi valtiovarainministeriön kesällä tekemän ennusteen jälkeen.

Kolmas alijäämää lisäävä tekijä on hallituksen valmistelema sähkön hintaan liittyvä kokonaisuus, joka ei ollut osa valtiovarainministeriön pohjaesitystä.

Tämän vuoden alijäämä on lisätalousarviot mukaan lukien noin 8,9 miljardia euroa.

Hallituksen budjettiriihi jatkui tänään aamuyhdeksältä, aluksi hallituspuolueiden puheenjohtajien viisikon kesken. Tiedotustilaisuus neuvottelujen tuloksista pidetään kello 13.

Marin: Sähköpaketista tulossa mittava

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi aamupäivällä Säätytalolla, että suunnitteilla olevasta sähköpaketista on tulossa mittava. Hän korosti, että paljon asioita jää kuitenkin vielä tarkennettavaksi jatkovalmistelussa budjettiriihen jälkeen.

–  Me olemme käyneet läpi niitä työkaluja, mitä voisimme ottaa käyttöön, mutta paljon on vielä selvitettävää ja paljon on vielä arvioitavaa, hän sanoi.

Marin huomautti, että myös EU:n komissiolta odotetaan esityksiä energiamarkkinan vakauttamiseksi.

–  Ensisijainen tavoite meillähän on se, että me emme tarvitsisi ylipäätänsä tukea ihmisille valtion kautta, vaan saisimme tämän energiamarkkinan ja hinnan nousun rauhoittumaan niin, että ihmiset pystyvät sähkölaskunsa itse maksamaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut