THL: Samankuntoinen asiakas voi saada vähemmän hoitoaikaa kotihoidossa kuin ympärivuorokautisessa hoivassa

Erot hoitoajoissa eivät selity pelkästään sillä, että kotihoidon asiakkaat ovat yleensä toimintakykyisempiä kuin ympärivuorokautisessa hoivassa olevat.

31.8. 9:44

Helsinki

Samankaltaisessa kunnossa olevat asiakkaat saattavat saada kotihoidossa vähemmän hoitoaikaa kuin ympärivuorokautisessa hoivassa, selviää THL:n Aikamittaus-hankkeen selvityksestä. Selvityksen mukaan kotihoidon asiakas saa hoitoaikaa noin 38 minuuttia päivässä, kun ympärivuorokautisessa hoivassa vastaava aika on noin kolminkertainen, 117 minuuttia.

Merkittävin osa hoitoon käytetystä ajasta koostuu THL:n mukaan arjen perustoiminnoista. Tiedotteessa todetaan, että monien kotihoidon asiakkaiden toimintakyky on keskimäärin parempi kuin ympärivuorokautisessa hoivassa olevien, mikä osin selittää eroja hoitoajoissa. Hoitoajat eroavat kuitenkin myös avuntarpeeltaan samankaltaisten asiakkaiden välillä hoitopaikasta riippuen.

”Tämä voi olla huolestuttavaa sekä työntekijöiden että asiakkaiden kannalta. Voidaan kysyä, onko kotihoidossa palvelun määrä riittävää. Työntekijät puolestaan ovat huolissaan asiakkaista ja kuormittuvat, kun eivät ehdi tehdä kaikkea asiakkaan luona”, sanoo THL:n tutkimusprofessori Timo Sinervo tiedotteessa.

Työntekijöiden vaihtuvuus voi heikentää turvallisuuden tunnetta

Selvityksessä kiinnitettiin huomiota myös siihen, että kotihoidon asiakkaan luona käy iso määrä eri työntekijöitä. Keskimäärin asiakkaan luona käy viikossa viisi eri kotihoidon työntekijää yhteensä noin yhdeksän kertaa, minkä lisäksi osalla asiakkaista vierailee esimerkiksi tukipalvelujen työntekijöitä keskimäärin neljä kertaa viikossa.

THL:n tutkija Tiina Pesonen huomauttaa tiedotteessa, että hoidon jatkuvuus ja laatu sekä asiakkaan turvallisuuden tunne voivat kärsiä, jos asiakkaan luona käy liian monta eri työntekijää. Lisäksi se voi vaikuttaa hoitohenkilöstön hyvinvointiin.

Aikamittaus toteutettiin kotihoidossa ensimmäistä kertaa. Kotihoidosta mukana oli noin 1 500 tunnistettua asiakasta 17 yksiköstä, ja ympärivuorokautisesta hoidosta tietoja löytyi yli 1 500 asiakkaasta 44 yksiköstä.

Hoitoajaksi laskettiin työntekijöiden asiakasaika, joka sisälsi asiakkaan luona tehdyn työn lisäksi aikaa, jossa asiakas ei ollut läsnä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut